Home sweet home

Kotiinpaluu oli sen verran vauhdikasta, että pari viikkoa meni kotiutuessa, ennenkuin ehdin kannettavan ääreen naputtelemaan.
Matka Dundeesta Helsinki-Vantaan lentokentälle ei sujunut mutkattomasti, vaan lennot olivat ruhtinaallisesti melkein viisi tuntia myöhässä ja kotiinpaluuta odotettiin malttamattomasti. Tax freestä ostettiin reilulla kädellä tuliaisviskejä omaan kaappiin ja muille, valikoima oli melkoinen.

Millaista se kotiinpaluu sitten oli?
Noh, outoa, mutta tuntui kuin ei olisi pois ollutkaan. Lisäksi täällä oli karua, kylmää, märkää ja pimeää. Ja joo, tulin Skotlannista, mutta länsirannikolla ei tosiaan satanut juuri ollenkaan. Lisäksi täältä lähdettyäni puissa oli lehdet ja viljakin vielä odotti puimista reilun kuukauden. Jetlagia ei tullut, kiitos ylipitkän matkustusajan ja väsymysprosentin, nimittäin kahdenkin tunnin aikaerosta voi jetlagin kuulemma saada.
Enään ei voinu höpöttää suomeksi asioita, jotka ei ollut tarkotettu kaikkien korville, etkä voinu juputtaa omineen muiden ihmisten käyttäytymisestä. Ei sillä, ihanaa haastaa juttuja kaikille eikä tartte miettiä miten sanan kiertää, jota ei muista. Harmi vaan, että verbaalinen sujuvuus ja ymmärtävyys englanniksi alkoi juuri sujua mielestäni melko hyvin. Nyt pitäisi sitten vaan ylläpitää sitä jotenkin, katson Greyn Anatomiaa edelleen englannin kielisellä tekstityksellä :D

Tosi kivaa nähdä kavereita, kun ollaan kommunikoitu lähinnä viestittelemällä edeltävät kolme kuukautta, voi sitä juoruamisen määrää. Tulipahan myös huomattua, että on minua ihan oikeastikkin kaivattu, kun piti aikatauluttaa monia kahvittelutreffejä :)
Koirat eivät meinanneet kestää karvoissaan, kun yöllä saavuin kotiin porukoiden kyydillä. Aamutallille seitsemältä en ihan taipunut reissuväsymyksen takia, mutta myöhemmin iltapäivällä tuli heilautettua itset jo hevosen selkään. Toinen ei ollut ratsastanut kolmeen kuukauteen ja toisella ei ratsastettu ollenkaan kolmeen kuukauteen, mutta hengissä selvittiin ilman vammoja ja sairaalareissua!

Kouluun palaaminen nyt oli yhtä tylsää, kun olikin odotettavissa. Varsinkin nyt, kun aihealueet pyörii synnytyksien ja lasten ympärillä... Oli kuitenkin ihan tosi kivaa nähdä luokkakamuja ja vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa. Ensimmäiset tentit ja palautettavat tehtävät korvensivat jo lähestyvällä deadlinella, tietenkin. Lisäksi heti oli jo varattava uudet harjoittelupaikat ensi kevättalvelle, just ku on edelliset saannu pakettiin.
Ulkomaalla suoritetun harjottelun takia meidät määrättiin MRSA-testeihin ja jos olisimme hoitaneet tuberkuloosipotilaita, olisi meiltä täytynyt ottaa keuhkokuvat, onneksi ei.

Oli kyllä ihanaa, kun ei tarvitse jakaa keittiötä kenenkään kanssa, saan tiskata milloin huvittaa ja jos sotken lieden, on minun itseni se siivottava. Jalkojeni alla ei ole enää karmivaa kokolattiamattoa eikä ilmassa leijaile kokoajan pölyä. Ikkuinoide eristämättömyyden takia lokkien rääkyminen ja ohitse kävelevien ihmisten puhe ei kuulu selkeästi sisälle, olipa kivaa olla omassa rauhassa.
Seuraavana projektina varmaan on kaikkien todistusten ja työvuorolistojen skannaaminen koneelle, jotta saataisiin opintopisteitä ropisemaan tilille ja oltaisiin taas pieni askel lähempänä sitä kaukaista valmistumista.

Tulen palaamaan vielä takaisin Skotlantiin, en kuitenkaan harjoittelija ja todennäköisesti en myöskään työntekijänä, mutta turistina aivan varmasti! Skotlannin byrokraattinen systeemi ei sovi ihmiselle, joka haluaa ajatella välillä itsekin, kyllä minulla on myös aivot. Ulkomaan työtehtävät ovat kuitenkin suunnitelmissa, mutta niihin liittyy todennäköisesti hiekan värinen maastokuvioitu puku punaisella ristillä varustettuna.

Toivottavasti piditte blogini lukemisesta ja maailmaa avartavan reissun jakamisesta teidän kanssa :)
Kiitos ja anteeks, moikataan kun tavataan !!

Vähiin käy, ennenkuin loppuu...

Niin, se olisi viimeinen viikonloppu sitten täällä Dundeessa. Samaan aikaan olen melko haikeilla mielin, mutta kuitenkin on myös ihanaa päästä kotiin. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä on viimeinen blogipostaus, jota rustailen täältä "ropakon" toiselta puolelta.

No ehkä pari kupillista vihreää teetä...

 Tämän kuluneen viikon ja ensi torstaihin saakka olen vielä kuitenkin harjoittelussa Ninewellsin sairaalan osastolla 3, joka on ns. keuhko-osasto. Vastaanotto osastolle ei ollut järin mairitteleva, koska kukaan ei tiennyt minun saapumisestani sinne ja ohjaajan saaminen minulle tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vuoroja kysellessäni sain melko töykeän vastauksen, että tule maanantai aamuna klo 7.30 ja katsotaan siitä sitten eteenpäin. En siis mitenkään suuremmin odottanut tämän harjoittelun alkua, kun vastaanotto oli mitä oli.
No koitti kuitenkin se maanantai ja raahauduin osastolle, kaikki ihmettelivät siellä yhteen ääneen, että kuka olen ja miksi kukaan ei ole ilmoittanut muulle henkilökunnalle asiasta, osaston vastaava hoitaja tiesi tulostani kyllä. Suuremman alkuhämmingin jälkeen sain oman ohjaajan itselleni ja päiväni missioksi suunnittelin seuraavani häntä kuin hai laivaa :D
Osasto on 30 paikkainen, neljä isoa ja avaraa huonetta, jotka ovat nimeltään Bay 1, 2, 3 ja 4. Yksi Bay vetää sisälleen kuusi potilasta. Lisäksi sieltä löytyy 6 kappaletta eristyshuoneita, keuhko-osastolla kun ollaan.
Päivän peruskulku on jotakuinkin samanlainen, kun vuodeosastoilla Suomessakin. Aamupala+aamulääkkeet, aamutoimet, lääkärinkierto, lounas+lääkkeet, päivälepo, tee, päivällinen+lääkkeet, iltatoimet, iltapala ja unta kuulaan. Lisänä noihin joka arkiaamu on moniammatillisen työryhmän miitti, jossa pohditaan "haastavampien" potilaiden tulevaisuutta hoidon osalta. Potilasskaala on melko iäkästä ainakin tällä hetkellä, mutta periaatteessa 16 vuotiaasta eteenpäin. Sairaudet painottuvat keuko-osastolla luonnollisesti keuhkojen puolelle, on mm. COPD:tä, astmaa, keuhkokuumetta, metabolista asidoosia, keuhkosyöpää sekä erikoisempana kystinen fibroosi ja keuhko fibroosi. Taisin jossakin aikasemmassa postauksessani mainita siitä, että melkein jokaisella hoitajalla on jokin erite, jota he inhoavat yli kaiken. No minulla se sattuu olemaan lima ja mitä on kaikista eniten keuhko-osastolla?? NO SITÄ PERKULEEN LIMAA!!!!! Ajattelin ensimmäisen päivän jälkeen, että tästä ei selvitä kunnialla, kun milloin kukakin potilas on räkimässä klimppejä kaarimaljoihin, hyi saakeli!!
Olin koko viikon saman ohjaajan kanssa ja hän oli kyllä todella huipputyyppi. Opin asioita huomattavasti paremmin, kun pääsen itse tekemään käsilläni, joten olin heti ensimmäisestä päivästä lähtien menossa mukana. Ohjaajani huomasi tämän, joten melko omatoimisesti sain duunailla potilaiden kanssa aamutoimia, ellei heillä ollut jotakin erityistä tehtävänä, silloinkin sain olla jelppaamassa ohjaajaani. Osasto on todella kiireinen, joten jelppaavat lisäkädet tuskin olivat pahitteeksi. Olen kyllä huomannut, että täällä ei mielellään anneta opiskelijan tehdä juuri mitään yksin, ei edes vuoteen sijausta.
Maanantaina aloitti tosiaan minun lisäkseni valehtelematta kymmenen kappaletta paikallisen yliopiston opiskelijoita. Ikähaarukka heilläkin todella laidasta laitaan ja osa oli ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja jotkut suorittivat jo erikoistavaa harjoittelua. Minua ihmetytti kovasti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden sijoitus osastolle, koska osasto on melko kiireinen jopa minusta ja se on heille ensimmäinen harjoittelupaikka. Ennemmin olisin laittanut heidät johonkin Kingswayn tapaiseen paikkaan, jossa pääsee opettelemaan perus kädentaitoja, harjoittelemaan kanssakäymistä potilaiden kanssa ja olemaan osa työyhteisöä. Viikon aikana huomasin muutamien opiskelijoiden olevan melko koppavia muuta työyhteisöä kohtaan sekä heidän verbaalinen kanssakäyminen potilaiden kanssa ei ollut kovin kunnioittavaa. Toki voi olla, että minulta puuttuu viimeisin tietämys, kuinka Skotlannissa kuuluu kohdella potilasta, who knows. Vaikka itse en ole kovin loistava aamupersoona, periaatteisiini kuuluu kuitenkin tervehtiä jokaista vastaantulevaa työtoveria osastolla statuksesta riippumatta.
Perjantaipäivän vietin Cystic Fibrosis- teamin matkassa, KYLLÄ, jälleen yksi uusi tiimi lisää :D Sairaus on minulle melko vieras, joten otin päivän enemmän kuin mielelläni vastaan. Suurimman työn tein kuitenkin vasta päivän päätyttyä, koska sanasto oli niiiiiin vierasta, että perimmäinen käsitys jäi odottelemaan suomenkielistä versiota Duodecimin sivuilta. Mutta kuitenkin, pääsin mukaan kotikäynnille, jossa vierailimme parikymppisen naisen kotona. Kotikäynti piti sisällään lyhyehkön haastattelun, jonka jälkeen mitattiin happisaturaatio ja huuhdeltiin ihonalainen keskuslaskimoportti
(PAC) hepariinilla. Useimmilla kystistä fibroosia sairastavilla henkilöillä on tämä PAC siksi, että he saavat infektioihinsa useimmiten suonensisäistä antibioottia, joten päästään helpommalla, jos henkilö on vaikka todella vaikea kanyloida. "Portti" on helposti tunnusteltavissa ja sen sijainti riippuu anatomiasta. Tällä naisella se sijaitsi kainalossa :D oli kyllä häijyn tuntuista painella ihon läpi jotakin vierasesinettä. Tästä lähti tosiaan katetri, joka johti solislaskimoon, joka oli myös tunnusteltavisa solisluun päältä, jännää! Portissa olevan kalvon läpi voi pistää neulan 2 000 kertaa läpi, ennenkuin se tarvitsee vaihtaa ja siksi monen porttilaskimo ainakin täällä Skotlannissa tarvitsee vaihtaa noin viiden vuoden välein, joillakin menee jopa seitsemän vuotta. Portille on suunniteltu oma neulasysteeminsä, eikä siihen saa käyttää mitään tavallisia injektioneuloja, koska ne olisivat liian pitkiä.
Yhteenvetona kotikäynti oli tosi mielenkiintoinen, vaikken ymmärtänytkään miksi se piti tehdä kotona, eikä vastaanotolla. Naisella oli kuitenkin kaksi suloista spanielia ja mäyräkoira, joita onnessani rapsuttelin tunnin verran :D Lisäksi nainen asusteli Perthissä, joten mukava visiitti sinnekin, kun oli oikein kaunis ja aurinkoinen päivä, tosin auton ikkunasta katseltuna. Edellisellä reissulla Perthissä tosiaan oli pilvistä ja synkkää.

Dundeen toriaukiolta

Keskustan kirkko, näitä löytyy täältä melkoisen paljon

Pahamaineinen ostoskeskus turistille

 Nyt tosiaan istuskelen sängyssä ja rustailen tätä postausta kasaan. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, ehkä on nähtävissä se, että täällä käydään vain nukkumassa ja suihkussa :D ehkä kauhulla odotan ensi viikon torstain pakkausrupeamaa, koska mitäänhän ei missään nimessä voi tehdä ennakkoon. Oon aina ollu vähä semmonen viime hetken reissuun lähtijä, tällekin reissulle lähtiessäni matkalaukku oli vielä melkosen tyhjä perjantai-iltana yhdeksän aikoihin ja itse olin vielä silloin muistaakseni vpk:n hälytystehtävällä, lähtö kotoa oli tosiaan seuraavana aamuna seitsemän jälkeen :DD
Suurella kateudella olen katsellut lumisia kuvia Suomesta. Silloin kun tänne lähdettiin, oli illat vielä valoisi ja lämpimiä, nyt ne taitaa olla ihan jotakin muuta. Täällä päivälämpötilat pyörii edelleen sellaisessa +10-+15 astetta, suurimpana yllätyksenä on, että vettä ei kyllä tullut juuri nimeksikään. Ophelia-myrskykin kävi pyörähtämässä, mutta toi mukanaan vaan rippeet kovia tuulenpuuskia, HARMI! Lehdet alkavat tippua puista ja osa puista on jo täysin lehdettömiä, kuitenkin kaikki viherkentät ovat niin vihreitä, että silmiin koskee. Lisäksi puistoissa kukkivat kaikenlaiset kukka-asetelmat todella kauniisti. Kelloja käännettiin täälläkin ja nyt puoli kuuden aikaan alkaa olla jo pimeää, eipä sitten Suomen pimeät illat tuu ainakaan yllätyksenä.

Törmäillään !!
P.S. TJ 5.....

Kymmenen viikkoa takana...

Kaksi harjoittelupaikkaa täällä Skotlannissa takana ja vielä yksi edessä, kotiutumiseen vajaa kaksi viikkoa aikaa. En ehkä ikinä uskoisi sanovani tätä, mutta viimeisen kahden viikon aikana mummojen parissa ajattelin, että ei tämä ehkä niin kauheaa olekkaan. Ajatuksen juoksuun vaikutti ehkä se, että tein suurimmaksi osaksi aamuvuoroja, jotka luonnollisesti olivat paljon vilkkaampia, vaikka en niistä aamuherätyksistä niin välittänyt.
Viimeisellä viikolla tutustuin myös talon sisällä tapahtuvaan muuhun toimintaan, jotka tässä melko lyhyesti esittelen.
Keskiviikon vietin Post Diagnostic Teamin matkassa. He pyörivät kuvioissa silloin, kun Alzheimeria ruvetaan epäilemään ja rattaita pitäisi asian suhteen saada pyörimään. He haastattelevat sekä potilaan, että omaiset sekä teettävät potilaalle muistitestin, joka on osittain samanlainen, kuin Suomessa käytettävä MMSE-tutkimus, mutta siihen on lisätty muutamia komponentteja. Sivussa muutaman testin seuranneena, saisin itsellenikin varmaan Alzheimer-diagnoosin :D oli nimittäin melko haastavia kysymyksiä!
Teamin jäsenet tekivät myös kotikäyntejä diagnoosin saaneiden luo, siis niiden, jotka pystyvät apujen turvin asumaan edelleen kotona. He tekevät tsekkauksen about parin kuukauden välein ja puoli vuosittain uusivat MMSE-testin, jotta nähdään, toimiiko mahdollinen lääkitys vai onko siihen tehtävä jotakin muutoksia. He pitävät myös aktiivisesti kontaktia diagnoosin saaneen omaisiin, kuinka he pärjäävät ja ovatko he esimerkiksi huomanneet jotakin graavia muutosta.
Näiden kaikkien lisäksi heidän työnkuvaansa kuuluu tiedottaminen ja tiedon jakaminen Alzheimeriin liittyen. Kyseinen tiimi on melko uusi ja se perustettiin, kun Skotlannissa "herättiin" Alzheimerin yleisyyteen ja siihen, kun diagnooseja alkoi tulla kuin sieniä sateella. Tiimissä on 6 työntekijää ja jokaisella on noin 70-100 asiakasta.
Torstaina taas vietin päivän Homecare Liason Teamin mukana. Tämän tiimin olemassa olon kyllä kyseenalaistan täysin, koska Suomessa ihan tavallinen sh voi tehdä ja toimittaa kaikki kohta mainitut tehtävät. He siis tosiaan tekevät kotikäyntejä hoivakoteihin silloin, kun esimerkiksi joku Kingswayn entinen potilas siirtyy jatkohoitoon johonkin hoivakotiin. He käyvät tekemässä puoli vuosittain MMSE-kontrolleja ja mittaavat samalla verenpaineen :D eli siis asioita, jotka mielestäni voisi jokainen hoitaja tehdä! Edellä mainitun työnkuvat lisäksi he tekevät opetuskäyntejä hoivakoteihin, jos sinne siirtyy esimerkiksi potilas avanteen kanssa, he menevät sinne ja opettavat hoivakodin henkilökunnalle, kuinka avannetta hoidetaan. Tämä oli mielestäni kyllä todella tärkeä työtehtävä heille!
Kumpaakaan tiimiä ei erillisenä tosiaan Suomssa ole, vaan normaalisti kotihoidon sairaanhoitaja käy esimerkiksi tekemässä nämäkin testit. Täällä sairaanhoitajien työnkuva ei ehkä ole niin monipuolinen kuin Suomessa, minun mittapuullani melko pieniinkin juttuihin tarvitaan erillinen koulutus. Jokaiseen tehtävään on tavallaan nimetty oma tekijänsä ja jokaisella on oma työalue, johon joku toinen ei edes pysty jeesaamaan, koska ei ole tarvittavaa koulutusta, hankalaa!! Molemmat tiimit ovat todella pahasti ylityöllistettyjä, mutta kun kerroin Suomen hoitajamitotuksesta ja sijaistilanteesta ylipäätään, he olivatkin yhtäkkiä todella tyytyväisiä omaan tilanteeseensa :D

Molemmat päivät olivat ajatuksenjuoksullisesti tosi raskaita, koska jouduin puhumaan englantia TODELLA paljon sekä osallistumaan keskusteluihin. Keskusteluun osallistuminen tuottaa edelleen hankaluuksia, jos siihen osallistuu enemmän kuin kolme ihmistä. Käännöstyötä en tee enää juuri ollenkaan päässäni, minkä takia on ehkä harmillista, että palaan takaisin Suomeen. Toisaalta minulla on kyllä ikävä sitä, että pääsen puhumaan omaa äidinkieltäni ja tulen myös ymmärretyksi omalla äidinkielelläni.

Nyt kun reissu alkaa olla melko loppumetreillä, vajaa pari viikkoa enää täällä, niin olen alkanut kasaamaan ajatuksiani kuluneesta ajasta täällä Skotlannissa. Kun työskentelet täysin vieraalla kielellä täysin vieraassa maassa, se on opettanut minua nöyräksi ja hyväksymään sen, ettei kaikki voi mennä aina niinkuin minä haluan. Olen kuitenkin jopa omasta mielestäni melko itsepäinen ja tottunut saamaan sen, mitä haluan, siksi olen myös aika kärsimätön ihminen. Tosin tämän kymmenen viikon jälkeen en ehkä ajattele itsestäni enää samalla tavalla. Eniten olen ehkä ylpeä siitä, kuin hyvin olen pärjännyt täällä, koska en ole aikaisemmin tehnyt näin pitkää reissua mihinkään, saatikka mennyt samalla vielä työharjoitteluun kyseiseen paikkaan. Voin jopa itsekkäästi ajatella, että olen selvinnyt tästä, niin selviän kyllä mistä vaan :)
Koti-ikävältä ei missään nimessä olla säästytty, kun tietää että kotona odottaa perhe, kaverit ja ystävät, koirat ja oma hevonen, luonnollisesti koulunpenkille en kauheasti kaipaa :D vaikka täällä saa sellaisessa omassa kuplassaan tavallaan asustella, niin kaipaa sellaista omaa rauhaa ja henkilökohtaista tilaa, sillä omaa huonetta lukuunottamatta jaan kaiken muun toisten ihmisten kanssa. Odotan niin sitä, että yöllä vessaan mennessä ei tartte pukea housuja jalkaan tai suihkuun mennessä ottaa kaikkia shamppoita ja saippuoita mukaan. Kaiken kukkuraksi asuntolan yhteinen keittiö on KAMALA, joten tulen nauttimaan siitä, että Suomessa on sitten vain minä ja minun keittiö!
Sauna ja kunnon löylyt kylmän oluen kanssa ovat olleet haaveena useampana kertana, ei enää kauaa.
Eniten ehkä jännittää hypätä Audin rattiin kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ajankohan väärällä puolella tietä ja kierränkö liikenneympyrän väärään suuntaan :D Tulkaa sitte hakemaan maijan takapenkiltä.

Toisiin juttuihin, käytiin Emmin kanssa heittämässä parin päivän reissu pohjoisempaan Skotlantiin, Invernessiin. Startattiin aikaisin aamusta junalla kohti pohjoista, junamatka kesti vaihtoineen päivineen reilun kolme tuntia.

Matkalla Invernessiin

Inverness on noin 55 000 ihmisen kaupunki, mutta siitä sai paljon pienemmän vaikutelman. Matka oli mukava taittaa jalkaisin, koska kaikki oli todella lähellä toisiaan. Ensimmäisenä päivänä vierailtiin Invernessin linnassa sekä käytiin joen varressa pitkällä kävelyllä, päivälle kertyi 22 000 askelta :D varattiin melko edullinen Bed&Breakfast majoitus ja ajateltiin, että on kyllä liian edullinen ollakseen totta, mutta yllätyttiin kyllä positiivisesti! Yö oli about kuuskymppiä kahdelta ihmiseltä, johon kuului tosiaan se aamupala. Hotelli oli omiaan sille, että sinne mentiin vain suihkuun ja nukkumaan, lapsiperheille en lähtisi suosittelemaan. Hotellin nimi oli tosiaan Waverly Guesthouse.

Invernessin linna

Maisemia puistokävelyltä

Maisemia puistokävelyltä

Seuraavana päivänä lähdettiin aamusta kohti Loch Nessia paikallisella bussilla. Tie oli kiemuraista ja bussissa lämmin, niin alkoi jo karttuneempaakin sorateiden Vatasta oksettamaan. Onneksi päästiin ulos ajoissa ilman ylenantoja. Odotukset Loch Nessin lähialueesa ei ihan vastanneet odotuksia, koska olimme molemmat odottaneet luonnonpolkuja joen varressa, joita itse pääsee rauhassa tallustelemaan. Varmaan sellainenkin sieltä jostakin olisi löytynyt, mutta meidän aikatauluumme sellainen ei mahtunut, joten tyydyimme Loch Nessin varrella olevaan linnaan, Urquhart Castle ja siihen tutustumiseen. Uimaan ei ihan kehdattu lähteä, koska siellä oli muutama muu turisti meidän lisäksi :D Varpaat käytiin molemmat kastamassa!!

Oli muuten kylmää!!

Etsi kuvasta Nessie ;)

Saimme seuraksemme kauniin aurigonpaisteen

Urquhart Castle

Joella on myös mahdollisuus veneretkiin

Jyhlät oli maisemat!!

Jottei reissu sujuisi ilman kommervenkkeja, niin odotimme bussia linnalla, mutta emme sitten mahtuneet siihen bussiin ja meidät jätettiin rannalle ruikuttamaan, kirjaimellisesti. Bussikuski sanoi kyllä, että sieltä tulee seuraava bussi 45min päästä, mutta eipä näkynyt. Pyydettiin linnan respan tyyppejä soittamaan meille taksin ja ajeltiin kuin bisnesmiehet konsanaan taksilla takaisin Invernessiin. Loppupäivä kierreltiin paikallisia kauppoja, osteltiin tuliasia itselle ja tietenkin välillä muillekin. Skotlannissa kaupat menee jo viideltä pääsääntöisesti kiinni, joten menimme pubiin siksi aikaa odottelemaan junan lähtöä ja pelailemaan korttia. Junamatka seuramme oli todella humalaista ja äänekästä, taisi jo reissuväsymys painaa, mutta kumpaakaan ei enää tunnin jälkeen juuri naurattanut humalaisten miesten rakkauslaulut ja balladit..

Reissun ensimmäinen virallinen yhteiskuva :D

Highlandeilla ei päästy käymään, koska reissu sinne vaatii vähintään yhden kokonaisen päivän. Jouduttiinkin sitten toteamaan, että tänne täytyy tulla joku toinen kerta uudelleen. Matkailijoiden arvostelut Invernessistä eivät ole kauhean mairittelevia, eikä Inverness olekkaan oikein turistikaupunki. Kaupunki toimii enemmänkin välietappina, jos porukka on lähdössä vaeltamaan Highlandeille tai matkalla Länsirannikolle. Itse voin kuitenkin suositella, mukava ja lämminhenkinen paikka :)

P.S. TJ 12 !!

RUOKAA !!

Morjesta pöytään, jostain kumman syystä edellisen postauksen linkki ei ole toiminu ihan silleen, kun pitäisi. Sen pääsee kyllä lukemaan, vaikkapa sitä edeltävän postauksen kautta, kun rullailee alas, sieltä pitäisi löytyä "kaikki" tms ja sieltä löytyy kaikki kirjoittamani blogitekstit tältä reissulta!!

Päätin, että kun syöminen on jokaisen ihmisen iso osa elämää ja varsinkin niillä, jotka sattuu treenaamaan pikkasen enemmän, ni pyhitän yhden postauksen sapuskalle. En tosiaankaan aio pitää mitään ruokasaarnaa makroista, kun itsekin tiedän niistä sen välttämättömimmän. Ajattelin kertoa siis teille paikallisesta ruokakulttuurista sekä paikallisista herkuista.

Skotlantilainen ruoka on osittain melko samanlaista kuin Suomessakin. Ehkäpä suvereenein ero ruoassa on täällä hinta, koska elintarvikkeista ei makseta veroa. Eli Suomen hintojen jälkeen ensimmäiset ajatukset ruokakaupassa oli melko riemukkaita, lähes viikon ruuat sai jotakuinkin +-25 eurolla, joka on opiskelijabudjettiin enemmän, kuin toivottua!! Toinen ääripää edulliselle ravinnolle onkin sitten valitettavan luonnollisesti ylipaino.
Täällä ei tosiaan tunneta käsitettä ruisleipä ja kaikki katsoo ehkä hieman karsastaen myös täysjyvätuotteita. Paahtoleipä on yleensä valkoisesta viljasta, kuten muutkin paistopisteiden tuoreet leivät, jotka tästä syystä ovat jääneet sinne hyllyyn tyystin koko reissun ajan. Sitten kun suomalaiset laittaa yleensä paahtoleivän päälle sitä voita plus leikkeleet, juustot ja pupun ruuan, niin täällä se on voita, marmeladia, hilloa tai juustoa. 
Itselle ei kuitenkaan mahdu järkeen se, että on edullisia ja laadukkaita raaka-aineita valmistaa ruokaa, niin sitten mennään kuitenkin sieltä, missä aita on matalin. Ensimmäisen kuukauden jälkeen julkaisin facebookissa päivityksen, joka käsitteli kahvihuoneessa kanssaolijoiden evästarjontaa. Olin sillä hetkellä huoneessa ainoa, joka joi vettä, ruoka oli itse tehtyä, en syönyt sipsejä/naksuja ja lautasellani oli jotain vihreää.
Olin hienosti napsinut kuvia paikallisesta ruokakaupasta, mutta en pysty liittämään niitä tähän. Kuvasin leipähyllyjä, jotka notkuvat valkoista viljaa ja vihanneshyllyjä, joissa on vihanneksen pilkottu valmiiksi ja eritelty vielä erilaisiin pakkauksiin käyttövalmiina, kaikki on siis tehty kirjaimellisesti helpoksi täällä. Myös hedelmiä löytyy valmiiksi viipaloituna pikareissa. 
Vaikka olenkin reissun aikana syönyt todella terveellisesti, koska siihen on annettu loistava mahdollisuus täällä, niin onhan niitä lipsumisiakin kyllä sattunut ja se on minusta täysin tervettä. Usein olen kuitenkin kahvihuoneessa törmännyt pitkiin katseisiin, joita luodaan minun lautaselleni ja usein kysytäänkin, miksi syön vapaehtoisesti jotain sellaista mikä maistuu pahalle :D

Skotlantilaisten päivittäiset ateriat jakautuvat melko samalla tavalla kuin Suomessakin. Täällä harvoin kuitenkaan syödään kahta lämmintä ateriaa päivässä ja puolen päivän tienoilla olevalla ruokatauolla syödäänkin jotakin kevyttä, millä pärjää sitten siihen kuuluisaan kello viiden teehen saakka, jolloin täällä syödään vasta se päivän lämmin ja kunnollinen ateria.
Erikoisimpia versioita erilaisista aterioista ovat olleet mm. paahtoleipää, jonka väliin on laitettu  kylmää papukastiketta ja kunnon höttövehnäleivän väliin on laitettu voin ja hillon lisäksi sipsejä :D

Muutaman kerran olen reissun päällä syönyt niin sanotun skotlantilaisen aamupalan, joka on ollut todella hyvä veto, koska sillä jaksaa päivää pitkän matkaa. Siihen kuuluu yleensä itseleivottua leipää, haggista, kananmunia haluamassasi muodossa, paikallista makkaraa, papukastiketta, paistettuja herkkusieniä ja tomaattia, vihanneksia ei niihin aterioihin tuhlata!
Haggis on skotlantilainen perinneruoka, joka paistetaan lampaan mahalaukussa, uskokaa tai älkää. Siinä on täytteenä usein kaurahiutaleita, riisiä, lampaan maksaa, keuhkoa, sydäntä ja ihraa, lisäksi sipulia, mausteita ja suolaa. Ennenkuin järkytytte, niin se mahalaukku otetaan paistamisen jälkeen pois. Haggis muistuttaa maultaan ehkä ryynimakkaraa tai tamperelaista mustaa makkaraa, hyvää se kumminkin on, kun ei ajattele ruuan sisältöä sen enempää!

Kuvassa skotlantilainen aamiainen plus kahvi ja tuoremehu

 Vanhusten ravitsemuksesta ollaan Suomessa hyvin tarkkoja, mutta täällä heidän proteiinin saantinsa on ainakin todella heikkoa. Aamupalalla he voivat valita Kellogseista, riisimuroista, munakokkelista, pekonista tai puurosta, jonka jälkeen heille tarjoillaan teetä tai kahvia. Aamupalalla ei tarjota yleensä mitään kylmää juotavaa, ehkä tilkka vettä lääkkeiden kanssa. Kahvin tai teen kanssa potilaat saaavat paahtoleipää, jonka päälle sitten hilloa tai marmeladia. Lounaalla on usein keittoa ja valmiiksi tehtyjä voileipiä sekä tietenkin teetä tai kahvia, mutta ei kylmää juotavaa. Päivällinen on usein tukevin ateria, mutta proteiinin saanti koostuu usein pienestä määrästä papua tai kanaa, punaista lihaa en ole tainnut nähdä kertaakaan. Tällöinkin ruokajuoma on teetä tai kahvia. Jokaisen ateria välissä tarjotaan vähintään kerran teetä tai kahvia ja lisukkeena teekeksejä.
Jääkaapista löytyy kyllä erilaisia mehuja, yllätyksekseni myös karpalomehua, mutta niitä tarjotaan potilaille todella harvoin. Se on itseasiassa riippuvaista, ketä on vuorossa töissä, jotkut kiertää mehu-ja vesikannujen kanssa aamuisinkin ja tarjoaa viileää juotavaa. Jotkut potilaat ovat tästä todella iloisia. Sinänsä en ihmettele, miksi on paljon virtsatieinfektioita tai mummukat on muuten vähän normaalia enemmän sekaisin, kun vuorokaudessa saatavien nesteiden määrä on todella pieni.

Yhteenvetona Skotlanti on kohdellut meitä ravitsemuksellisesti hyvin. Ensi viikolla lähdemme perjantaina pienelle roadtripille pohjois-Skotlantiin, Invernessiin. Innolla odotan, koska joitain Outlanderin kohtauksia on kuvattu Invernessissä. Invernessin lähimaastosta alkaa Highlandit, eli ne kuuluisat Ylämaat sekä lähistöllä on se kuuluisa Loch Nessin järvi, niin sitä ei tiedä jos vaikka rikotaan ensi viikonloppuna suuri myytti Loch Nessin hirviöstä.

Kuulumisiin!!

P.S. TJ 19!

Dundee, Skotlanti

Nyt kun on enää vajaa kuukausi reissua jäljellä, niin ehkä olisi viimein kiva kertoa jotain kaupungista, jossa majoitumme sekä pikkuisia knoppitietoja maasta ja kulttuurista ylipäätään.

Dundee on Skotlannin neljänneksi suurin kaupunki ja täällä asusteli 148 260 asukasta vuonna 2015 wikipedian mukaan. Kaupunki sijaitsee maan koillisrannikolla, Firth of Tayn pohjoisrannalla. Dundee tunnetaan myös nimellä City of Discovery, sillä kaupungissa on valmistettu Antarktiksella kuolleen tutkijan, Robert Falcon Scottin, tutkimusalus RSS Discovery.

RSS Discovery löytyy Dundeen rannalta kunnostettuna, yhtenä paikallisena nähtävyytenä

Yksi ylitsepääsemättömästi paras asia Dundeessa ja ylipäätään koko Skotlannissa on ollut julkinen liikenne, tästä voisi Suomi ja suomalaiset ottaa pikkasen mallia. Arkisin busseja kulkee lähes viiden minuutin välein ja jokatoisella bussilla pääsee keskustaan tai vastaavasti Ninewellsin sairaalalle. Junat ovat melko edullisia ja nopeita vaihtoehtoja liikkua hieman pidempiä matkoja, matka Dundeesta Edinburghiin kestää noin 1h 15min. Paikalliset tutorimme vinkkasivat meille myös puhelin äpistä, josta näkee bussipysäkit, aikataulut ja reitit. Sovelluksesta löytyy myös junat sekä esimerkiksi Edinburghista löytyvät tramit, eli raitiovaunut. Ilman kyseistä sovellusta olisi tytöt olleet moneen otteeseen aika hukassa :D

Käyttäytymiskulttuuri on ajoittain erilainen kuin Suomessa, mutta välillä kyllä törmää siihen totuttuun suomalaiseen jurouteen myöskin. Minulle suurinta totuttelua on ehkä vaatinut toisten ihmisten koskettaminen, koska esimerkiksi ventovieras työkaverikin saattaa laittaa käden olkapäälle ja kysyä, miten viikonloppu meni. Juro suomalainenhan on ihan kauhuissaan, MINUN henkilökohtainen alueeni! Lisäksi jos olet toisen henkilön tiellä tai ohikulkumatkalla kosketat vahingossa toista henkilöä, pääsee molempien suusta automaattisesti "sorry", joka muuten tulee skottimurteella ihan suomalaisittain "sori".
Valitettavasti Dundeessa on Skotlannin pahin huumeongelma, kerjäläisiäkin löytyy. Harvemmin on kuitenkaan tullut törmättyä kerjäläisiin, jotka toivottaa sinulle hyvät päivän jatkot kieltäydyttyäsi antamasta lanttia. Kaikin puolin lantin pyytelijät täällä ovat ulkoisesti epäilyttävästi melko hyvin pukeutuneita...

Olen ymmärtänyt Skotlannin sairaalamaailmassa vierailtuani, että maa on hyvin byrokraattinen ja asioiden eteenpäin vieminen on hidasta. Täällä ilmenee katukuvassa myös paikallisten "sääty", eli aristokraatit, työläiset, talonpojat ja kerjäläiset karkeasti ja vanhoillisesti eriteltynä. Ihmisistä näkyy todella selkeästi, ovatko he ns. parempia ihmisiä vai onko se palkkaluokka sitten pikkuisen alhaisempi. Valitettavasti varsinkin huonopalkkaiset naiset pukeutuvat kuin halvat maksulliset naiset, mikä sinänsä ihmetyttää, että minkä takia sitä omaa "säätyä" pitää tuoda niin rajusti julki.

Skotlannin elinkeinona toimii pääsääntöisesti öljyteollisuus, joka näkyy varsinkin rannikoilla isompina ja pienempinä öljynporauslauttoina, se työllistää noin 6% koko väestöstä. Lisäksi maasta löytyy kivihiiltä, sinkkiä ja rautaa. Luonnollisesti täällä on paljon peltoa, jota viljellään. Viljelystä on kuitenkin peltojen suuruuden takia tullut hyvin koneistettua. En nimittäin maalaistollona ole ikinä nähnyt niin isoja traktoreita, puimureita tai perunannostokoneita. Perunan lisäksi kasvatetaan lähinnä vehnää ja ohraa. Lampaiden kasvatus on suuressa roolissa niillä alueilla, joilla ei viljellä. Nautaa kasvatetaan myös paljon ja sitä viedään ulkomaille. Kaikesta vehreydestä huolimatta maan pinta-alasta on vain 15% metsää. Lisäksi, kun meren ympäröimänä ollaan, niin kalastus on suuressa roolissa, sillä Skotlantia ympäröivät vedet ovat Euroopan rikkaimpia. Kalastusta harjoitetaan kaikkialla rannikolla ja yleisimpiä merestä nostettaviä ovat silli, kolja, taskuravut ja hummerit. Sisävesissä uiskentelevat taimenet ja lohet ovat suuren kysynnän vuoksi vähentyneet melkoisesti.

Illanvietto Skotlannissa alkaa aikaisin, koska suurin osa pubeista menee jotakuinkin viimeistään puolilta öin kiinni (hyvä niin). Skotit ovat humalaspäissään melko äänekästä porukkaa ja esimerkiksi musiikkia on vaikeahko kuulla sen huutokilpailun yli, kaverin kanssa on täysin turha yrittää keskustella yhtään mitään. Skotit itse eivät juuri viskeistä perusta, mutta erilaiset oluet heille maistuvat kyllä ja se on ärsyttävän edullista myös; iso tuoppi tummaa paikallista lageria on noin 3€ :D useasti pubeissa on yleisesti tunnettuja oluita ja sitten heiltä löytyy myös jonkin paikallisen panimon tuote tai tuotteita. Sen verran täytyy vielä mainita, että skotit ovat aika kovia kilpailemaan suomalaisten juomakulttuurille!

Siinä tuli pienoinen kulttuuripläjäys paikallisesta menosta ja meningistä täällä. Eilen tehtiin reissu Edinburghiin ilman sen suurempi suunnitelmia. Äiskä vinkkasi Surgeon Hall Museumin, jonne sitten paikallisen aamupalan jälkeen päädyttiin. Poikkeuksellisesti museo oli maksullinen, mutta se ei neitien vauhtia juuri haitannut. Siis se museo oli jotakin niiiiiiiiin siistiä ja mahtavaa, kuten varmaan voi ensihoitajaopiskelijan näkökulmasta ymmärtää. Siellä oli paljonn kirurgisia välineitä historian eri aikakausilta, mutta eniten meitä kiehtoi se patologinen osuus. Siellä oli hienosti jäjestelty eri fysiologisten osioiden ja ruumiin osioiden mukaan "huoneita", joissa sitten oli luita tai aivoja tai hermoja tai ruuansulatuselimistön osia, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja siis se elimet siellä oli siis oikeita, niin henkilöiden, jotka olivat lahjoittaneet ruumiinsa tieteelliselle tutkimukselle. Valitettavasti paikassa oli kuvauskielto, mutta luulen osalle lukijoista sen olevan tosi OK juttu :D museon kiertämiseen meillä meni ruhtinaallisesti reilu kaksi tuntia, mutta olipa hauska käydä opiskelemassa anatomiaa ja fysiologiaa vähän eri tavalla ja saada erilaista perspektiiviä asioihin, mitä tuolla ihon alla oikeasti tapahtuukin. Museosta pongattiin kyllä siis myös epämiellyttäviä ja ällöttäviä asioitakin, kuten vauvojen luurangot, kuolleen naisen kohtu, jossa oli sikiö sisällä ja nesteessä lilluva, amputoitunut jalka/käsi. Btw, kuuloluiden näkemiseen tarvitaan suurennuslasi. Naureskeltiinkin jälkikäteen, ettei ihan taida muijilla olla lääkitys kohdillaan, kun niin innoissaan oltiin mokomista ruumiin kappaleita. Ei tarttis tuommoseen paikkaan ehkä ketään ensitreffeille viedä ;)
Museon lisäksi tuli kulutettua "muutamia" puntia tuliaisiin ja muihin tärkeämpiin ja vähemmän tärkeämpiin asioihin, ärsyttäviä alennusmyyntejä kaikkialla...

Viikonlopun sää Edissä (+16) taisi vetää vertoja Suomen sadekelille :)

Vahva suositus kaikille kiinnostuneille Edissä!

 P.S. TJ 26 !

Terkkuja psykalta, eiku häh......

Ensimmäinen viikko uudessa harjoittelupaikassa takana, fiilikset ekan viikon jälkeen: ei niin innostavat. Pohdin jo maanantai-iltana, ensimmäisen harkkapäivän jälkeen, että millaisen blogitekstin tulisin tästä saamaan aikaiseksi. Sen totesin jo melkein heti kättelyssä, että melko negatiivissävytteinen se tulee olemaan.
Nyt haluaisin jälleen toitottaa, että kirjoittelen tänne niitä omia ajatuksia ja mielipiteitä, joista ei kuulu vetää sitä hernettä tai poroja nokkaan. Vaikka määrällisesti en ehkä omaa kauheasti työkokemusta, niin koen kuitenkin, että vanhuksista ja muistisairauksista tiedän jonniin verran. Tämä teksti käsittelee myös suurimmaksi osaksi vanhusten hoitoa Suomessa ja täällä, joten jos ei inspiroi, skippaa tämä postaus, you have been warned!

Siis, aloitin maanantiana uudessa harjoittelupaikassa, Kingsway Care Centerissä, lyhennän sen sitten jatkossa KCC! Se on ilmeisesti melko uusi hoivakoti ja siellä on neljä osastoa, joista minä harkkaan osastolla 1. Siellä on 15 potilasta, joista kaikki on naisia, sekaosastoja täällä ei siis ole olemassa, paitsi sairaalan vuodeosastoilla. Syyksi siihen kerrottiin, ettei muistisairaita miehiä ja naisia voida sekoittaa sairauden kuvan takia ja mitähän omaiset ajattelee, jos se muistisairas ukki vikittelee toista naista, joka ei olekkaan se oma mummo. Kumpi sitten on se pienempi paha, että jos toinen on sen "väärän" mummon kanssa rauhallinen, kuin se, että vaeltaa käytävillä levottomasti; tämä on se ammatillinen näkökulma.
Ja aloitetaan sitten siitä perusongelmasta: kuvittelin meneväni harjoitteluun, jossa potilailla on MIELENTERVEYS- JA/TAI PÄIHDEONGELMA, mutta ei, näillä potilailla on ALZHEIMER !!!!!!!! Täällä siis Alzheimeriin, tai siis dementiaan, kuten he sen täällä nimeävät, liittyvät käytöshäiriöt ja mahdolliset harhat ovat automaattisesti syy psykiatriselle hoidolle. He itse nimittävät paikkaa psykiatriseksi osastoksi silmät kiiluen, kun taas mun näkövinkkelistä se vaikuttaa täysin tavalliselta hoivakodilta, joissa olen työskennellyt Suomessa. Kaikki hoitajille annettu koulutus siellä viittaa kyllä psykiatriseen osastoon, mm. voimankäyttökoulutus, jokaisen on kannettava mukanaan hälytintä ja KAIKKI ovet pidetään lukossa 24/7 (ulko-oven lukossa pidon ymmärrän kyllä).
Koska osasto mielletään psykiatriseksi, myös vanhusten lääkitys on sen mukainen. Viikon aikana kerkesin tutkailla melkein kaikkien potilaiden lääkelistat läpi ja ehkä yhdellä lääkelistalla mainittiin alzheimer-lääke ja loput oli antipsykootteja, mm. risperdaali, haloperidoli, loratsepaami jne. Luettelin ohjaajalleni muutamia Suomessa käytettyjen muistilääkkeiden vaikuttavia aineiden nimiä, joista rivastigmiini taisi ainoastaan soittaa kelloja. Kuulemma muistilääkkeet eivät sovi, jos kärsii deliriumista. Edelleenkin olen eri mieltä, kenelläkään heistä ei ole deliriumia, vaan muistisairauden aiheuttamaa käytöshäiriötä. Antipsykootteja siellä kuitenkin käytetään ehkä vähän liiankin maltillisesti, koska monet potilaista ovat todella ahdistuneita, itkuisia ja levottomia.

Hoitajamitotus osastolla on kerrassaan loistava; 15 potilasta kohden 6 hoitajaa, ai että mikä ihannetilanne se olisi Suomessa! Valitettavasti se ei kuitenkaan näy potilaiden kanssa vietetyssä ajassa ja virikkeellistämisessä. Osastolla on todella tärkeää, että kaikki potilaat ovat koko ajan silmän alla, onhan kyseessä psykiatrinen osasto ;) pääsääntöisesti potilaiden aamutoimien jälkeen heidät passitetaan huoneestaan pihalle ja sinne he pääsevät takaisin seuraavan kerran yhdeksän aikaan illalla, ovi pysyy tosiaan lukossa. Päivänsä he viettävät tv-salissa istuen, katsellen telkkaria, torkkuen tai väitellen hoitajan/toisen potilaan kanssa. Mielestäni se on hyvin pitkä aika iäkkäälle ihmiselle istua yli 12h tuolissa tekemättä juuri mitään. Sinänsä ei tarvitse ihmetellä, jos on jalat todella turvoksissa mokoman istumarupeaman jälkeen ja miksi heitä pissattaa lähes taukoamatta, kun he menevät pitkälleen ja nesteet lähtee jaloista liikkeelle... Hoitajamitotusta tarkastellessa voisi kuvitella, että potilaiden kanssa tehtäisi paljon asioita ja heille olisi kaikennäköistä virikettä pitkin päivää, tosiaan näin VOISI kuvitella. Osastolla on myös oma virikevastaava, joka lähinnä näyttää erilaisia elokuvia ja dokumentteja potilaille. Heidän päivä on todella pitkä, kun he istuvat vain paikoillaan ja katselevat telkkaria, tosin toiset potilaat virikkeellistävät todella aktiivisesti itseään kävelemällä lähes taukoamatta pitkin käytäviä kotia etsien. Mielestäni on kuitenkin ihanaa katsoa, kun potilaat saavat olla omissa vaatteissaan siellä ja vaatteet ovat lähes poikkeuksetta aika puhtaat ja siistit. Osaston takapiha on iso ja aidattu, sitä ei kuitenkaan juuri hyödynnetä, mikä on valitettavaa.

Täällä muistisairautta kartoitetaan laajasti; lähipiirin haastattelu, pään kuvaus tietokonetomografialla, MMSE-muistitesti, elikkä samoja asioita kuin meilläkin. KCC toimii "väliaikaisena" kotina muistisairaille, jotka joutuvat odottamaan hoivapaikkaa tai heidän "psyykkistä tilaansa" kartoitetaan. Tällä hetkellä siellä on yksi potilas, jolle KCC on loppuelämän koti. Tämä rouva on melko iäkäs ja hyvin ahdistunut sekä levoton. Hän kävelee tai juoksee käytäviä päämäärättömästi edestakaisin ja hakkaa ikkuinoita tai ovia. Kohdatessaan hoitajan hän saattaa halata ja pussata tai sitten yrittää purra ja nipistää. Minusta hän on hyvin hellyyttävä mummukka, mutta toimintansa takia häntä kiskotaan usein ranteista ja hänelle huudetaan, mikä tietysti vain lisää hänen ahdistustaan. Yhtenä harkkapäivänä istuin sohvalla ja hän tuli istumaan minun viereeni. Hoitajat alkoivat heti varoitella minua, etten joudu nipistelyn tai puremisen uhriksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hän otti minua kädestä kiinni ja katsoi minua silmiin todeten: You're so beautiful, I love you. Sen sanottuaan hän painoi pään minun olkapäälleni ja nukahti siihen hetkeksi pitäen minua kädestä tiukasti.
Todennäköisesti se oli hetki, jolloin hän koki olevansa turvassa eikä kukaan huuda hänelle tai käsittele kovakouraisesti. Kaikki hoitajat tulivat ihmettelemään tapahtunutta. Muutenkin hoitajien käytös potilaita kohtaan ihmetyttää välillä suurestikin, esimerkiksi juuri se, kuinka he puhuvat potilaille ja jänkkäävät asioissa vastaan. Välillä sivukorvalla kuunnellen olisi ehkä helpompi vain myöntää jokin asia ja odottaa pieni hetki, koska silloin muistisairas on todennäköisesti jo unohtanut koko jutun. Vastaanlaittamisella ei saa aikaiseksi muuta, kuin pahan mielen ja pahimmillaan aggressiivista käytöstä.

Kuten nyt huomasitte, osastolla on paljon asioita, joita minun on hankala sisäistää ja siksi minun on vaikea nähdä harjoittelussa positiivisia puolia. Positiivista on kuitenkin se, että voin näiden kolmen jäljellä olevan viikon aikana antaa omaa aikaani mummukoille oman kielellisen ymmärtävyyden rajoissa ja jos ei muuta, niin pitää hetki kädestä. KCC:stä en tule enää toista tekstiä kirjoittamaan, koska se ei palvele minua eikä se anna lukijoille mitään, toki saatan viitata paikkaan jossakin toisessa tekstissä. Toivottavasti pääsitte tekstistä jyvälle, koska kirjoittamani teksti vain vyöryi solkena ulos päästäni eikä sormeni todellakaan ole niin nopeat kirjoittamaan :D

Viikonlopun reissukohteena oli Aberdeen, Skotlannin toiseksi vai kolmanneksi suurin kaupunki. Merenrantakaupunki tämäkin, joten maisemia kelpasi katsella. Aberdeen on myös yksi Skotlannin suurimpia satamakaupunkeja, joissakin merikuvissa saattaa horisontissa näkyä isoja rahtilaivoja. Satamatoiminnan lisäksi Aberdeenin lähistöllä on muutamia öljynporauslauttoja. Ympäriinsä kävelyn ja ihmettelemisen lisäksi keskustasta löytyi valitettavasti kaksi kivaa ostoskeskusta, joissa oli vielä kivempia alennusmyyntejä :D naisellahan ei voi ikinä olla liikaa kenkiä, treenivaatteita tai laukkuja ;) Lisäksi ohikulkumatkalla törmäsimme paikalliseen meriaiheiseen museoon, jossa onnistuimme viettämään tunnin verran aikaa. Skotlannissa useimpiin museoihin pääsee ilmaiseksi, joten niissä voi käydä tämmöinen tavan tallaajakin ihmettelemässä.

Kelit ovat kohdelleet meitä todella hyvin, kuten kuvista voitte päätellä. Ainakin tähän saakka on ollut täysin turha stressata mistään väitetystä sadekaudesta täällä. Ilmat ovat kyllä viilenneet jonkin verran, mutta melkein joka päivä paistaa aurinko jossakin vaiheessa ja jos sataa vettä, niin harvoin sataa koko päivää. Viikolla useimmiten harjoittelu vie suurimman osan päivästä ja loppuaika meneekin syödessä ja treenatessa, muistan myös nukkua ;) Treenaaminen on myös maistunut vielä toistaiseksi enemmän kuin viski ja pieniä tuloksia on tullut jo itsekin huomattua. Naposteltavaa tulee harvemmin kaupasta ostettua ja silloinkin kun herkkuja tekee mieli, niin tulee pohdittua kahdesti, että vetäseekö ne lenkkarit jalkaan ja lähtee talsimaan reilun kilsan mässyjä varten, hyvä niin! Jonkinasteinen salijäsenyys meiltä löytyy myös, mutta kyseisellä salilla vapaista painoista joutuu maksamaan ekstraa. Olemme tyytyneet laitteisiin, kahvakuugeleihin ja käsipainoihin, parempi nekin kun ei mitään. Ehkä jopa innolla odotan, että pääsee Suomen kotisalille pusaamaan.

Neljä viikkoa ja muutama päivä päälle reissua jäljellä, olen takaisin Suomessa ennenkuin ehditte kissaa sanoa, kuulumisiin taas!!  

Turisti Aberdeenin rannalla

Aberdeen

Merimuseosta, öljynporauslautan pienoismalli

Merimuseosta

 

 

 

Aberdeen

Kaupungintalo

Satama

Paikallinen aamupala, ihan ei natsannu mun kaloreihin ;)

Lisää kuvateksti

Tehohoitoa ja turismia

Noniin, back in business. Pari viikkoa hurahti menemään melko huomaamatta ja opiskelijavaihto Skotlannin Dundeessa on puolessa välissä. Puoli väli tarkoittaa myös sitä, että harjoitteluni ICU:ssa päättyy ja maanantaina 25.9 aloitan uudessa paikassa, Kingswayn  "hoivakodissa" ja vaikutan siellä seuraavat neljä viikkoa.

Viimeisen kahden viikon aikana ICU:ssa tapahtui paljon kaikenlaista, hyvää sekä kokemus rikasta, mutta myös asioita, jotka hieman pisti mietityttämään taas tätä ammatinvalintaa.
Edellisessä tekstissäni kerroin vanhempieni ja hyvän ystäväni saapuvan tänne Skotlantiin, joten jouduin "ottamaan" pari ylimääräistä vapaapäivää, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että tunnit oli kursittava kasaan jotenkin. Viime viikolla askartelin tosiaan  kolme kappaletta 12h harkkavuoroja, mutta todella suureksi onnekseni sain tehdä ne Päivin (se suomalainen sairaanhoitaja) kanssa suurimmaksi osaksi.
Potilastyön lisäksi ICU:ssa järjestetään erilaisia koulutuksia, joita ICU:n lääkärit ja "junnu"lääkärit pitävät. Pääsin vähän niinkuin Päivin "siivellä" ilmatiekoulutukseen, joka kesti yllätykseni nelisen tuntia (olin varautunut about tuntiin). Koulutuksessa oli lyhyt power point- esitelmä, jonka jälkeen päästiin tutustumaan erilaisiin ilmateitä turvaaviin välineisiin sekä harjoittelemaan erilaisia käden taitoja. Ajattelin, että lähden sinne vain katseluoppilaaksi, mutta minut tumpattiinkin yhden ryhmän jäseneksi ja pääsin tekemään juttuja samalla tavalla kuin muutkin. Koulutuksessa oli kolme rastia: hätätrakeostomian teko, tutustuminen erilaisiin ilmateitä turvaaviin välineisiin sekä välineisiin, joilla niitä voi tutkia (laryngoskooppi, videolaryngoskooppi, sekä miljoona muuta, joiden nimeä en osaa suomeksi) ja viimeisellä rastillä käytiin anestesiologin toimesta läpi hengitysteiden rakennetta. Tauon jälkeen ajattelin, että koulutus oli siinä, mutta sitten alkoikin case-harjoittelu, jossa en myöskään joutunut katseluoppilaaksi. Rasteja oli nytkin kolme: ensimmäisellä käytiin läpi toiminta yllättävän extubaation sattuessa, toisella perkutaanisesti tehdyn trakeostomian yhtäkkinen toimimattomuus ja potilaan hengitysvajaus, jota ei pystytä intuboimaan eikä hengitysteitä pystytä turvaamaan muuten kuin tekemällä hätätrakeostomia. Tässä koulutus lyhyesti ja ytimekkästi, koko koulutuksesta olisi voinut varmaan tehdä oman tekstikokonaisuuden, mutta luulen, että suurinta osaa lukijakuntaani ei kiinnosta, miten päin skalpellia pitää kääntää hätätrakaria tehdessä viillon tekemisen jälkeen ;)

Sain jonkin verran asioita selville, kun pääsin keskustelemaan asioista omalla äidinkielelläni.Netin ihmeellistä maailmaa pengattuani jonkin verran, tulin siihen tulokseen, että antibiooteille resistentit bakteerit olisivat sairaaloissa valloillaan. Englannissa yleistyi kymmenisen vuotta sitten resistentti bakteeri MRSA (=metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus), joka johtuu yksinkertaisesti ylenpalttisesta antibioottien määräämisestä.Tänä päivänä se on kuitenkin vähenemään päin ja lääkärit ovat kiinnittäneet huomiota antibioottien määräämiseen. Jokaiselle ICU:hun saapuvalle potilaalle tehdään automaattisesta MRSA-testit.
Sain tietää, että täällä työnantaja haluaa pitää hyvää huolta työntekijästään. Jokaisen työntekijän on esimerkiksi näytettävä kädet vähintään kerran vuodessa pomolle. Jos käsien kunnossa on moitittavaa, hoitajan on esimerkiksi käytettävä erilaisia käsineitä työssään tai hänet määrätään työterveyteen, jossa asiaa tutkitaan tarkemmin. Raskaana olevat hoitajat eivät saa hoitaa tartuntatautipotilaita, vaikka heillä olisi vain influenssa A-virus. Työnantaja ei ota riskiä, että äiti tai sikiö saisi tartuntaa. Lisäksi ICU:ssa huomioidaan hoitajien henkilökohtaiset allergiat. Esimerkiksi hoitaja, jolla on jodiallergia, ei joudu hoitamaan potilasta, jonka haavoja hoidetaan jodia sisältävällä Betadine-liuoksella, vaan tämän hoitajan ja liuoksen välillä on oltava vähintään kaksi potilaspaikkaa koko ajan.

Viimeisellä harjoitteluviikolla hoidin nuorta potilasta, minun ikäistäni, jolla oli septinen shokki. Hän oli ollut hieman flunssaa, joka takia hän oli hakeutunut lääkäriin. Lääkäri oli passittanut hänet kotiin ja seuraavana päivänä kyseinen potilas oli hakeutunut ensiapuun. Siinä vaiheessa hänen elimistönsä oli jo shokissa ja siellä myllersi sepsis ja niinpä hän päätyi putki kurkussa ICU:hun. Septisellä potilaalla verenpaineita joudutaan usein boostaamaan noradrenaliinilla ja/tai muilla vasopressoreilla, mikä tarkoittaa pitkässä juoksussa sitä, että verenkierto ei riitä laadukkaasti kehon ääreisosiin. Hänellä oli myös akuutti munuaisten vajaatoiminta, jonka seurauksena virtsaa ei erity normaalisti ja keho alkaa turpoamaan. Sen seurauksena hänellä oli käsissä ja jaloissa paljon puhjenneita ja puhkeamattomia vesirakkuloita. Hemodialyysi suoritettiin hänelle kerran päivässä, koska omien munuaisten annettiin palautua. Sen avulla poistettiin nestettä kehosta, tilanteesta riippuen 1500-2500ml/vrk. Tässä vaiheessa kaikki kuulostaa tosi "ookoolta", eikö... Noh, suurehkon noradrenaliini määrän takia se ääreisverenkierto ei tosiaan ollu parhaimmassa hapessa. Hänen molemmat jalat oli kuoliossa polvesta alaspäin. Kämmenet olivat kyllä vielä lämpimät, mutta kynnet alkoivat jo tummumaan ja pitkässä juoksussa käsille tulee tapahtumaan sama, kuin jaloille. Potilas on autuaallisen tietämätön kaikesta, kiitos sedaation. Hänen kohdallaan on kuitenkin odotettavissa, että molemmat jalat amputoidaan polvesta alaspäin ja todennäköisesti osa hänen sukupuolielimistään (kyllä, nekin oli osaksi mustat). Kämmenien kohtalosta en osaa sanoa. Pisti kyllä taas mietityttämään, että tavallaan tuo voi sattua myös omallekin kohdalle ihan milloin vain, eikä sillä ole mitään tekemistä terveydenhuollon laadun kanssa. Lisäksi se, että potilas oli minun ikäinen, kolahtaa aina kovempaa, jopa minuun. Näillä ruhtinaallisilla työkokemus vuosillani olen sen oppinut, että aina on mentävä ja tehtävä mitä on halunnut/toivonut tekevänsä, koska ikinä et voi tietää milloin tuomion kellot kumahtaa. Tämäkin tyyppi oli menny lääkäriin perusflunssan takia... Tulipa syvällistä ajattelua :D

Ja sitten iloisempiin asioihin :)
Vanhempani ja hyvä ystäväni Hanna saapuivat tänne Dundeehen minilomalle ja samalla sain itsekin hengästää viiden päivän verran. Tai siis niin ainakin luulin :D Päivät olikin yllättävän rankkoja, kun oltiin liikekannalla aamusta iltamyöhään ja askelia saattoi kertyä yhdelle päivälle lähemmäs 30 tuhatta. Ensimmäisenä iltana kiipesimme Law Hillille, josta näkee koko Dundeen ja maisemat oli melko upeita! Perjantaina starttasimme bussilla heti aamusta St. Andrewsiin, jossa menikin sitten lahjakkaasti koko päivä. Vierailimme vanhan katedraalin raunioilla ja St. Andrewsin linnassa. Siellä meni lahjakkaasti koko päivä ja ehkä kaikkia (paitsi iskää) harmitti se, ettei päästy juuri siellä shoppailemaan, koska putiikit sulkeutuivat pääsääntöisesti klo 17, onneksi sentään pubit oli auki ;)
Perjantaina shoppailimme Dundeessa ja kävimme paikallisella torilla, jossa oli myynnissä erilaisia käsitöitä, elintarvikkeita ja koruja. Reissu päättyi Edinburghiin, jossa vietimme yhden päivän. Tuli kyllä todettua, että yksi päivä ei siihen kaupunkiin riitä, täytyy siis tehdä uusi visiitti lähiaikoina ;)

Seuraavassa kuvia niiltä reissuilta sekä muutama kuva Perthistä, Dundeen naapurikunnasta, jossa kävimme tänä viikonloppuna Emmin kanssa pyörähtämässä. 

Rytmiryhmä Dundeen Law Hillillä

 

 

 

St. Andrewsin jäätelöbaarissa, makuina merisuola-suklaa, mustikka-juustokakku ja minttusuklaa

St. Andrewsin katedraalin raunioita

¨l

Edinburghin keskustasta

Rytmiryhmä Edinburghissa Hoponissa

St. Andrewsin rantaa laskuveden aikaan

Allekirjoittanut turistina St. Andrewsissa

Tämän hetkinen suosikki viskini on The Glenlivet

Perth

Perth

Lenkkipolulta Dundeesta

Kuukauden välietappi

Kansalaiset, medborgare! Kuukausi vaihdosta takana, mihin tää aika on menny?!?
Pari viikkoa olisi vielä harkkaa ICU:ssa jäljellä, tiedä häntä mitä vielä eteen sattuu tulemaan.
Ninewellsin sairaalan ICU:ssa tosiaan työskentelee suomalainen sairaanhoitaja, olen tainnut unohtaa kertoa asiasta. Valitettavasti yhteiset vuorot ovat jääneet melko vähäisiksi, mutta ne muutamatkin vuorot ovat olleet todella antoisia, kun on päässyt puhumaan ja opettelemaan asioita omalla äidinkielellä. Vaikka omahyväisesti voisin sanoa ymmärtämiseni ja puhumiseni englanniksi olevan varsin hyvää, niin on asioita, jotka ei ainakaan miulla ole menny ICU:n jutuista jakeluun, vaikka niitä on miulle kuusi vuotiaan englannilla selitetty! Juntti mikä juntti :D
Olen kuitenkin saanut todella paljon kehuja englannin osaamisesta ja ymmärrettävästä puhetyylistäni, onkohan heillä kuulossa jotakin vikaa? Olen myös todella hyvä selittämään käsilläni, joten ehkä se armahtaa ne sanat, joita en meinaa muistaa/osata. Paikalliset kehuvat meitä rohkeiksi, kun uskallamme lähteä täysin vieraaseen maahan, täysin vieraalla kielellä. Juttelin erään ICU:n hoitajan kanssa, joka kertoi olevansa todella kateellinen minun rohkeudelleni, koska hänellä itsellään ei ollut rohkeutta lähteä silloin, kun vaihtoon olisi ollut mahdollisuus.
Tässä vaiheessa ikää sitä alkaa jo pikkuhiljaa tajuamaan, että miten paljon osaakaan arvostaa suomalaista koulutussysteemiä vieraiden kielten osalta. Ei taida monessakaan maassa olla samanlaista opetusjärjestelmää, jossa aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo toisella luokalla. Ehkäpä vähän harmittaa näin jälkiviisaana, kun ei yläasteen ja lukion aikana oikein englannin opiskelu kiinnostanut. Englanti on kuitenkin kansainvälinen kieli, jonka kanssa pitäisi pärjätä jotakuinkin kaikkialla maailmassa. Oppi ja ikä kaikki, täältä saatua pohjaa sitä ehkä osaa sitten pitää yllä, kun Suomeen pääsee.

Viikon aikana ICU:ssa sattui ja tapahtui omalla kohdallani kaikenlaista. Potilasskaala vaihtui melko ripeää tahtia, mikä sinänsä oli hyvä: potilaat paranivat ja pääsivät siirtymään seuraavalle osastolle, aina lähemmäs kotiutumista.
Yksi potilastapaus jäi erikoisen hyvin mieleen; keski-ikäinen nainen ollut viettämässä perjantai-iltaa kavereiden kanssa, kaatunut korkokengillä saaden pienen nirhauman polveensa. Sen seurauksena nirhauman kautta hän sai verenkiertoonsa bakteerin Streptokokki A, joka siis aiheuttaa ihmisellä esimerkiksi perinteisin angiinan. Mutta jos se päätyy ihmisen verenkiertoon, on vaarana sairastua sepsikseen (verenmyrkytys), keuhkokuumeeseen tai nekrotisoivaan faskiittiin. Naisen jalka oli turvonnut vkonlopun aikana ja hänelle oli noussut korkea kuume. Sunnuntaina hän oli hakeutunut ensiapuun, josta hänet oltiin viety leikkaussaliin. Leikkurissa polven alue oli avattu ja huuhdeltu, sen jälkeen nainen tuotiin ICU:hun toipumaan. Nukutusta oli jatkettu vielä ICU:ssa, koska verenpaineet olivat hyvin matalat, eikä yleistila muutenkaan suuria hurraa- huutoja ansainnut. Su-ma aamuyöstä nainen oli päättänyt kevyen sedaation ansioista extuboida itsensä, eli vetänyt hengitysputken pois nielusta täysin omatoimisesti :D
Hänen olonsa ei kuitenkaan lähtenyt korjaantumaan, jalka alkoi turpoamaan ja punoittamaan uudelleen antibiooteista huolimatta. Kirurgit päättivät avata jalan uudestaan ja määräsivät myös, että nainen pitää intuboida uudelleen huonon kunnon vuoksi.
Leikkausta jouduttiin kuitenkin odottamaan ja odottamaan, syystä tai toisesta. Täällä ei ilmeisesti ole kuitenkaan samanlaista systeemiä, kuin Suomessa, että ns. "puhtaat" leikkaukset ensin ja "likaiset" vasta viimeisenä, niinkuin ehkä maalaisjärkikin sanoisi. Pääsin mukaan viemään tätä naista tosiaan sinne leikkuriin ja ovella leikkaava kirurgi kysyikin, että haluanko jäädä seuraamaan operaatiota. NO TOTTA HITOSSA ! Eiku vaatteiden ja kenkien vaihtoon, myssy päähän ja maski naamalle. Leikkurissa ei tosiaan mitään asiaa ole pitää puhelinta mukana, saatikka kuvata leikkausta. Juuri ennen leikkauksen aloitusta assisteeraava hoitaja vinkkasi minut vielä luokseen ja totesi: Jos alkaa tekemään huonoa, niin peruuta taakse päin ja käy istumaan :D
Vaikka tämän lyhyen työuran aikana on tullut nähtyä ja koettua kaikennäköisiä juttuja, niin kyllä sitä vähän mietitytti, että pyörrynkö miä nyt tähän paikkaan, kun he rupesivat sitä haavaa aukomaan. Jotenkin sitä ei vielä osaa luottaa omaan kroppaansa, miten se mahtaa tämmösissä tilanteissa reagoida, vaikka operaatio ei sisältänytkään ainakaan kovin paljoa verta eikä yhtään suolenpätkää. Voin tunnustaa ihan rehellisesti, että aluksi kyllä vähä teki hönttiä, mutta sitten kun muistelin kaikkia näkemiäni ällöttävyyksiä, niin tämä ei todellakaan ollut sieltä pahimmasta päästä ja niistä pahimmistakin oltiin joskus selvitty, eli no big deal!
Lyhykäisyydessään operaatiossa siis avattiin vanha haava, tutkittiin kaikki maailman ontelot ja välit sieltä, leikeltiin vanhat haavan reunat pois ja huuhdeltiin haava noin viidellä litralla steriiliä keittosuolaa. Jalka oli sekä tulehduksen, että operaation jäljiltä aika turvoksissa, joten haavaa ei pystytty tikkaamaan umpeen koko matkalta. Jos oikein ymmärsin, niin kirurgit eivät halunneetkaan, aukinaisen haavan hyöty on se, että neste pääsee valumaan sieltä suoraan pois aiheuttamatta turhaa painetta haavaan estäen näin sen parantumisen. Haava alkoi tosiaan puolesta välistä reittä ja päättyi puoleen väliin säärtä. Ainut kohta, josta se tikattiin, oli polven kohta. Ennen tikkausta haava huuhdeltiin vielä Betadine-liuoksella, jotta se saataisi mahdollisimman puhtaaksi. Sen jälkeen paljon imevää taitosta päälle ja kierresiteellä paikoilleen, Voilá!
Seuraavana päivänä potilaan kunto oli yhtä heikohko ja kirurgit halusivat avata sidokset uudelleen illalla leikkurissa. Maanantaina ehkä sitten selviää, mikä hänen kuntonsa on, kun palailen viikonloppu vapailtani.

Vietin keskiviikkona puolikkaan työpäivän yhden ICU:n kanssa yhteistyötä tekevän hoitajan kanssa. Hänen tehtävänsä on auttaa muita osastoja niiden potilaiden kanssa, jotka tulevat osastolle ICU:sta jatkohoitoon. Hän pitää kirjaa (tietenkin käsin) kaikista potilaista ja mikä heidän tilanteensa on. Ilmeisesti varsinkin trakeostomian hoitaminen kuulosti muiden osastojen henkilökunnalle vieraalta, jos oikein ymmärsin. Hän neuvoo kuinka niitä kuuluu hoitaa ja mitä silloin pitää tarkkailla. Kävimme myös poistamassa yhden trakeostomiakanyylin yhdeltä ICU:n entiseltä potilaalta. Päivä oli sinänsä mielenkiintoinen, että näki niitä potilaita jotka olivat olleet todella huonossa jamassa ja huomata heidän kuntonsa kohentuneen roimasti. Koko sairaalassa työskentelee vain ja ainoastaan yksi tällainen hoitaja. 

Joitakin ehkä saattaa hieman mietityttää, että missä ne kaikki hienot maisemakuvat Ylämailta ovat tai miksi minusta ei ehkä kuulu niin paljon sosiaalisessa mediassa. ICU:ssa olen tehnyt täysiä viikkotunteja, vaikka vaihdossa ollessa meiltä ei niin oletettaisi. Eli sellanen 40h/vko vieraassa maassa, niin itse olen lähinnä keskittynyt harkan lisäksi syömiseen, treenaamiseen ja lepoon :D Seuraavassa harkkapaikassa on otettava pikkuisen iisimmin, jos aikoo nähtävyyksistä ja vaihdosta nauttia!
Mutta ensi viikko on vain kolmipäiväinen harkan osalta (päivän pituus onkin sitten 12h) ja torstaina meikäläisen porukat ja hyvä ystäväni Hanna tulevat tänne Dundeehen lomailemaan, niin pääsen itsekin hengähtämään muutaman päivän verran ja toimimaan heidän "loistavana" Dundee-oppaana! Ensi viikolla ei ainakaan uutta postausta tule, mutta sitten seuraavalla viikolla senkin edestä reissukuvia ja muuta jonninjoutavaa löpinää.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille !! 

Turinoita teholta

Nonnii immeiset, se olis kolme viikkoa Ninewellsin teholla lusittu, elikkä tehon osalta ollaan puolessa välissä. Täytyy sanoa, että meno ja meininki on ollu välillä sellaista, jotta pistää ihan Suomi-tytön pään pyörälle. Tähän postaukseen tuskin tulette kuvia ICU:sta saamaan, koska puhelimien käyttö on ehdottomasti kiellettyä blaablaablaa, maisemakuvia saatte varmasti :D
Ajattelin kirjoittaa hieman ICU:n päiväjutuista ja toimenpiteistä, joihin olen päässyt osallistumaan. Lisäksi jo yhden terveydenhuollon ammatin omaavana henkilönä haluan nostaa esille muutamia eroavaisuuksia Suomen oloihin. Tässä jälleen korostan asioiden olevan minun omia mielipiteitäni ja siitä ei tarvitse vetää hernettä nenään, ainakaan kovin syvälle ;)

ICU = Intensive Care Unit = Teho
ICU:ssa työvuorot vakituisilla hoitajilla on 12 tuntia, eli luonnollisesti on päivävuoro ja yövuoro. Vuorojen vaihto sisältää yleistä löpinää ja asioiden tiedottamista ICU:n asioihin liittyen. Lisäksi vuoron vastaava hoitaja antaa pikaisen raportin/katsauksen potilaista, jonka jälkeen vakituiset hoitajat tappelevat kuka saa hoitaa ketäkin, vitsivitsi.. Tosiaan siis hoitajan jakautuvat potilaiden luo 1 hoitaja potilasta kohden - periaatteella. Tässä vuoroon tullut hoitaja saa tarkemmat raportin kuluneesta 12 tunnista ja sen perusteella hänen pitäisi pärjätä koko päivä, kirjaukset ovat tietenkin apuna päivän mittaan. Raportin jälkeen tehdään turvallisuustarkastukset, eli tarkistetaan imulaitteiden, palje-maskin, ventilaattorin ja infuusoreiden toiminta. Kaikki ICU:n ventilaattorit ovat Dräger Evita XL- mallia. Paikallisia hoitajia ärsyttääkseni kirjoitan papereihin aina Drägerin Ä:n pisteiden kanssa, kiusa se on pienikin kiusa :D Infuusorit ovat Braunin, joten samoja, joilla koulussa treenaillaan. Sairaalassa rakastetaan yli kaiken sitä, että jokaiseen tarkistamisen kohteeseen tehdään jonkin asteinen tsekkauslista, johon omat puumerkit pitää vetäistä. Safety checkkien jälkeen aletaan valmistella annettavia lääkkeitä ja valmistellaan potilasta aamutoimiin. Aamutoimet on teholla aikaa vievää puuhaa, koska yhden potilaan kääntämisessä tarvitaan vähintään kolme hoitajaa kaikkien piuhojen ja putkien takia, lisäksi jos potilaalla on mahdollisia murtumia tms, on oltava kääntäjiä enemmän. Aamutoimien jälkeen huolehditaan lähinnä potilaan olosta ja sen tekemisestä mahdollisimman mukavaksi sekä täytetään sitä 24h lakanaa, josta mainitsin edellisessä tekstissäni, lisäksi vakituinen hoitaja tekee omia kirjauksiaan papereihin. Alkuillasta aloitetaan sama homma alusta, huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Tämän kaiken aikana kuuluu samalla toteuttaa lääkehoitoa, keskustella omaisten kanssa, huolehtia potilaan asentohoidosta ja lista on melko loputon, riippuen potilaan voinnista. Erään harjoittelupäivän jälkeen kävelin sairaalan käytävällä ja ohikulkija tervehti minua englanniksi, hetken mietin että eihän täällä kukaan minua tunne, kunnes tunnistin henkilön erään potilaan omaiseksi, en siis ole aivan näkymätön!
Kandit tekevät lääkärinkiertoa teholla yhdessä erikoistuneiden lääkäreiden kanssa, eli ovat niinsanotusti opissa niinku mieki siellä. Tosin tieto-taito on vähä eri luokkaa. Kierrot tapahtuvat kolmesti vuorokauden aikana, koska potilaiden tila vaihtelee usein melko paljonkin lyhyessä ajassa. Lisäksi joku kandi/lääkäri on ICU:ssa kokoajan paikalla.
Siinä TODELLA pääpiirteittäin ICU:n päivärytmistä...

Sitten niistä erikoisista erovaisuuksista hyvällä ja ei ehkä niin hyvällä tavalla...

KÄSIN KIRJAAMINEN
Miä en oikein tiedä, mitä tästä asiasta edes sanoisin, melko epäuskoiset fiilikset asiasta on edelleen. Ehkä minimaalisesti ymmärtäisin asian, jos kyseessä olisi hoivakoti tms, jossa potilaiden tila olisi vakaa ja sitä ei tarvitsisi seurata joka ikisenä minuuttina, niinkuin teholla täytyy tehdä.
Jokaiselle osa-alueelle on oma paperinsa omine otsikkoineen. Usein paperissa on muutama rasti ruutuun- kohta, jossa selvennetään, onko jotain erinäisiä asioita tarkistettu ja sen jälkeen kirjoitetaan käsin juuri sen otsikon alle liittyvät asiat. Otsikoita ovat mm. hengitys, päivittäiset toiminnot, verenkierto, perhe/sosiaaliset suhteet jne. Tämä tehdään siis kerran työvuorossa. Eräänä työpäivänä seurasin hieman tarkemmin kirjaamista ja totesin, että siihen menee aivan järkyttävä määrä aivan turhaa aikaa, ehkä siksi osa hoitajista vaikuttaa koko ajan kamalan kiireisiltä. Lisäksi hoitajat usein kirjaavat aivan vuoron loputtua, koska kirjataan käsin ja edellistä kirjausta ei oikein pysty poistamaan, kun se on vedetty käsineen sinne paperille mustalla mustekynällä. Tästä mustasta mustekynästä; ihmettelin aluksi, miksi sitä käytetään, mutta syy selvisi; kaikki paperit skannataan ilmeisesti jonkin asteiseen "potilastietojärjestelmään", joten esimerkiksi sinisellä mustekynällä tehtynä kirjaukset ei kuulemma näy. 
Sitten siitä 24 kirjaamislakanasta. Ensimmäisen kerran sen nähtyäni ajattelin, että terve leppänen jos tuota opin joskus käyttämään ja melko avaruustiedettä taitaa koko lakana olla. Noh, kolmen viikon jälkeen voisin todeta, että melko idioottivarma kapistushan sen on. Kertoo sulle, mitä sun pitää tehdä mihinkin kellon aikaan ja se suunnittelee sun päivän tapahtumat pitkälti, jos ne itse haluat sinne suunnitella. Kaikkihan on kiinni siitä, mitä sä itte sinne kirjotat ja merkitset. Tietenkin on tarkat säännöt ja rutiinit, jotka sun vaan täytyy tietää ja noudattaa.
MUTTA, miten epäluotettava ja harhaanjohtava koko lakana voi olla elintoimintojen mittauksien osalta. Voit esimerkiksi kirjata klo 13 täysin normaalit verenpaineet ja sykkeen, mutta 13.10 potilas meneekin matalapaineiseksi ja takykardiseksi (nopea sykkeinen). Ok, sä kirjaat kyseisen tapahtuman lakanaan, mutta kaikki muu informaatio jää kuitenkin ulkopuolelle lakanaa. Esimerkiksi kauanko tilanne kesti, paljon sykkeet oli korkeimmillaan ja paineet matalimmillaan, millainen potilaan tilanne oli tapahtuman jälkeen, tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. Suomessa kaikilla tehoilla on käytössä sähköinen kirjausjärjestelmä, eli kaikki elintoiminnot tallentuvat kokoajan reaaliajassa potilastietojärjestelmään, josta voi jälkikäteen katsoa vaikka em. tilanteen keston ja mitä kaikkea muille potilaan elintoiminnoille tapahtui. Eikä tarvitse olla sen mustan mustekynän kanssa suhaamassa joka paikassa samaan aikaan, kirjoittamassa samoja asioita moneen kertaan eri paikkoihin. Syy käsin kirjaukseen on, ettei sopivaa ja toimivaa potilastietojärjestelmää ole ilmeisesti vielä löytynyt. Kovasti hoitajat päivittelevät, kun kerron Suomen systeemeistä. Eniten heitä pelottaa järjestelmän kaatuaminen ja tietojen häviäminen. Ehkä he jonain vuonna pääsevät kirjaamaan ihan koneilla :)

KÄSIHYGIENIASTA, HYGIENASTA YLEENSÄ JA POTILAAN ERISTÄMISESTÄ
Suomessa kehoitetaan pesemään kädet töissä silloin, kun ne ovat "näkyvästi" likaiset, kun tulet töihin ja lähdet töistä sekä vessa-asioinnin jälkeen. Täällä käsiä pestään kokoajan ja joka välissä, käsidesiä käyttävät lähinnä lääkärit ja minä :D
Suomessa töissä on kiellettyä sormukset, rannekellot ja -korut. Säädylliset korvakorut ja kaulakorut ovat sallittuja. Täällä on melkein juuri toisinpäin; ei kaulakoruja eikä korvakoruja MUTTA kuitenkin kihla- tai vihkisormusta on saa käyttää potilastyössä, koska täällä on ilmeisen tärkeää näyttää oma "sosiaalinen status" muille. Useat hoitajat ovat minulta tätä statusta kyselleet ja ovat olleet ihmeissään, kun kerroin melko ehdottomasta sormusten käyttökiellosta Suomessa. Ja vaikka minulla sormus olisikin sormessa, niin en kyllä käyttäisi sitä työolosuhteissa missään maassa. Sormuksen alla piilee kuitenkin muistaakseni Euroopan väkimäärän verran pöpöjä, HYI!
Työvaatemalli on samanlainen kaikilla, lääkäreitä lukuunottamatta. Henkilöt, jotka eivät osallistu potilastyöhön, käyttävät vihreää paitaa, hoitoapulaiset vaaleansinistä ja hoitajat sinistä, kaikilla on tummansiniset housut. Ylihoitajat tunnistaa laivaston sinisestä työasusta. Sandaalit tai muut vastaavanlaiset remmikengät ei ole sallittuja, eli täällä on käytettävä umpinaisia kenkiä. Meikäläiselle oiva tilaisuus käydä shoppailemassa itselle uusi pari kenkiä ;) Täällä käytetään paljon crocseja työkenkinä, myös niitä missä on reiät. Kuitenkaan sukkia ei ole työkengissä pakko käyttää. En tiedä olenko jotenkin kaavoihin kangistunut, mutta ajatuskin paljaasta jalasta TYÖkengässä on iljettävä.
Ainakin ICU:ssa on paikalla siivooja 24/7, joka suhailee siellä jatkuvasti menemään. Valitettavasti kuitenkaan harvoin näen, että mopissa oleva siivousliina vaihtuisi, tai sitä edes huuhdottaisi. Kloorin hajusta päätellen sitä kuitenkin käytetään runsaalla kädelä, joten ehkä se korvaa sitten edellä mainitun puutteen. Hoitajat huolehtivat potilaspaikan rekvisiitan puhtaudesta päivittäin. Osa hoitajista on hieman närkästyneitä asiasta, koska muutenkin tekemistä riittää ja omasta mielestään he ovat koulutettu hoitajiksi, ei siivoojiksi, ymmärrän kyllä pointin.

Kolmen viikon aikana olen törmännyt kahteen eristämistilanteeseen ICU:ssa, eräällä naisella oli jokin virus, jonka hän oli saanut ulkomaan matkalta ja se vei hänet tehohoitoon. Toinen oli nuorehko mies, jolla hetken tehohoidon jälkeen todettin influenssa A-virus. Kuitenkaan kumpaakaan ei sen suuremmin eristetty, mutta luulisin että Suomessa olisi jo hypitty seinille. Influenssaa kantavan miehen hoitotoimissa käytettiin normaalia muovista essua, niinkuin täällä käytetään kaikkien potilaiden kanssa, jokaisella potilaspaikalla on oma värikoodinsa. Visiirillistä maskia käytettiin tilanteissa, joissa epäiltiin hengitysteistä erittyviä eritteitä lentelevät pitkin ilmaa. Käsihygienia oli samalla tasolla, kuin muita potilaita hoidettaessa. Siinä oli eristystoimet, jotka ulkopuolisen ihmisen silmiin pistivät. En kuitenkaan ajattelisi, että ns. huonomman sairaalahygienian takia potilaat olisi sairaampia. Huono sellaiseen asiaan ottaa kantaa näin kolmen kuukauden perusteella. 
Itse olen sen verran maalaisjuntti ja muksuna mutaa syönyt, että ihan aina en allekirjoita kaikkea hygieniaan liittyvää hysteriaa, pahoittelut kärjistetystä kirjoitusasusta. Loppujen lopuksi kun mietitään, oltaisiko me kaikki terveempiä ja omaisimme paremman vastustuskyvyn, jos ei pakonomaisesti pestäisi käsiä aina kun tullaan esimerkiksi kaupasta. Tai olisiko antibiooteille resistenttejä bakteereja niin paljoa, jos lääkärit eivät määräisi antibiootteja heti ensikädessä jokaiseen pikkuflunssaan? Omaa vastustuskykyä kun voi kehittää tänä päivänä monellakin tapaa :)

MUUTA MIELENKIINTOISTA...
Se, mikä minut on yllättänyt todellatodella positiivisesti ICU:ssa, on potilaiden asiallinen ja kaiken huomioiva kohtelu. Pesujen yhteydessä huolehditaan äärimmäisen tarkasti potilaan intimiteetin suojaamisesta, vaikka potilaspaikkaa suojaa ympärille vedetyt verhot. Lisäksi potilaalle kerrotaan tarkasti koko ajan, mitä hänelle milloinkin tehdään oli tajunnan taso mikä tahansa. Sedaation eli "nukutuksen" kokeminen on jokaiselle omanlaisensa. Jotkut eivät muista asiasta yhtään mitään, mutta toiset taas kyllä. Jotkut reagoivat erilaisiin ärsykkeisiin ja vaikka kova naurun remakka voi olla ainut asia, mitä sedaatiosta muistaa. Siksi ICU:ssa on aika hiljaista, ääniä tulee lähinnä piippaavista monitoreista tai ventilaattoreista. Joidenkin potilaiden sedaatio on kevyt ja he kuulevat kaiken, mitä heille puhutaan. Joillekin saattaa mennä ainoastaan vahva kipulääkitys, jotta he sietävät intubaatioputken nielussaan paremmin, muuten he ovat täysin "hereillä".  Täällä anestesialääkärit tykkäävät melko kevyistä sedaatioista ja aikaisin aloitettavasta hengityskone vierotuksesta. Jos kuitenkin näyttää siltä, että vieroituksen oletetaan kestävän kauemmin, tehdään helposti potilaalle trakeostomia, eli "hengitysputki" tulee aataminomenan tienoilta ihon päälle. Mielestäni täällä ollaan perehdytty trakeostomia-potilaiden hoitoon melko hyvin, koska omat kokemukseni heidän hoitamisesta on pahoinvointia aiheuttavia, koska siitä liman irtoamisesta ja yskimisestä ei vaan tule loppua. Kaikista maailman eritteistä lima on kyllä se kamalin :D fysioterapeutit käyvät ICU:ssa tekemässä ventilaattoripotilaille erilaisia hengitysharjoituksia ja systemaattisesti painelevat potilaiden rintakehää saaden potilaat yskimään. Lisäksi kaikille potilaille menee useaan kertaan päivässä keitosuolaa hyörystyneessä muodossa hengitettäväksi, jotta keuhkoissa oleva lima irtoaisi paremmin ja ei olisi niin sitkeää. Potilaiden ollessa pitkään tehohoidossa keuhkot eivät laajene samalla tavalla, kuin niiden, jotka pääsevät liikkumaan päivittäin ja siksi keuhkoihin kertyy sitä tavaraa melkoisen paljon.
ICU:ssa potilaat pestään päivittäin ja heidän lakanat vaihdetaan päivittäin. Erikoisin osuus tässä on se, että otetaan astiaan vettä ja saippuaa ja pestään potilas, pyyhkeellä sitten kuivataan. Itse ajattelen, että on ihon kunto on varsinkin tehopotilailla kaiken A ja O, niin pelkkä saippuapesu tekee kyllä hallaa iholle, jos ei muuta niin kuivattaa melkoisesti. ICU:ssa ei kuitenkaan kauheasti ihon rasvaamiseen panosteta.

Kolmen viikon "suurimpia" kohokohtia oli trakeostomian laiton näkeminen useampaan kertaan. Siinä ehkä vielä kaikista mielenkiintoisinta oli intubaatioputken kautta henkitorven tähystäminen. Sitä kautta näki tosiaan, kuinka henkitorvi haarautuu kahteen osaan ja myös sen rengasrustomaisen rakenteen. Saattaa kuulostaa ihan pikkujutulta, mutta miulle oli tosi hienoa! Sitten olen päässyt näkemään muutamia keskuslaskimokatetrien laittamisia kandien toimesta. Niitä on hauska seurata, koska yleensä niitä valvoo jo erikoistunut lääkäri ja he selittävät vieressä mitä milloinkin tapahtuu, tällöin pysyy paremmin jyvällä koko jutussa ja sama päti jokaiseen trakeostomian laittoon. Eräällä potilaalla oli myös reisivaltimon kautta asennettu "balloon" eli jonkin näköinen ilmapallo, joka meni reisivaltimoa pitkin lähelle aortan kaarta. Potilaalla oli siis taustalla akuutti sydäninfarkti ja sen kautta kardiogeeninen shokki. Ilmapallon tehtävänä oli antaa verekiertoon vastusta ja näin ollen saada verenpainetta nousemaan, jonka seurauksena perfuusio eli veren virtaaminen elimistön läpi paranee. Asia meni vähän sivuraiteilla, mutta siis pääsin näkemään kyseisen vempeleen poiston ja tosiaan kun se siellä reisivaltimossa on, niin verenvuoto oli sen mukaista myöskin. Reisivaltimo on kuitenkin reilun peukalon paksuinen. Mutta verenvuoro oli odotettavissakin, oli vaan jännää nähdä ensimmäinen valtimovuoto tämän työelämän aikana.
Yhtenä hiljaisempana päivänä minut vietiin katsomaan pallolaajennuksia ja tahdistimien laittoja. Toimenpide itsessään ei minua juuri kiinnostanut, vaan ne enemmänkin ne varjoainekuvat sydämen sepelvaltimoista, jotka aukesivat pallolaajennuksen johdosta.

En odottanut, että pääsisin harjoittelun aikana näkemään tai tekemään suuria juttuja, koska kyseessä on kuitenkin opiskelijavaihto ja Englanti on melko byrokraattinen maa. Ymmärrän kyllä, etten ole opintojani täällä suorittanut, joten osaston koulutusvastaava ei voi myöskään tietää koulutustasoani. Tehtävänäni on lähinnä tarkkailla potilasta, kirjata erilaisia mittaustuloksia ylös ja avustaa päivittäisissä toimenpiteissä. Vaikka opiskeleminen ensihoitajaksi nostaa tiettyjä mielikuvia ja ennakko-odotuksia työkuvasta, loppujen lopuksi se on todella pitkälti sitä perushoitoa, eikä mitään temppujen tekemistä. Siksi monesti hoitajat pahoittelevat minulle, etten saa tehdä mitään ja minulla olisi tylsää, päinvastoin! Tehohoitopotilaan tarkkaileminen on mielenkiintoista ja siitä oppii paljon enemmän, kun siihen saa keskittyä kunnolla ajatuksen kanssa. Joskus minua ahdistaa se, millaisiksi meidät halutaan kouluttaa ja kuinka meidän ammattiegoamme pönkitetään ylöspäin. Loppujen lopuksi niitä "kovia keikkoja" on varmaan noin 5% koko työnkuvasta, eikä se ensihoitajan työpäivä ole aamusta iltaan, luta pohjassa ja pillit vinkuen kaahaamista akuutilta tehtävältä toiselle. Olen nyt pyörinyt viitisen vuotta enemmän ja vähemmän ensihoitopiireissä ja todennut, että mitä vähemmän tyyppi paukuttelee niitä henkseleitä työ- ja keikkakokemuksillaan, sitä parempi ensihoitaja hän on. Tämä ei kuitenkaan ole mitään avaruustiedettä ja melko tavallinen työ muiden joukossa, uskokaa tai älkää :)

172 ravintola, iso suositus!

Sairaalan käytävät ovat todella pitkiä, pääovelta omalle kämpälle on 800m :D

Law Hillin muistomerkki sodassa kaatuneille

Panoraama Law Hilliltä

VPK:laisena oli otettava kuva paikallisesta paloautosta :)