Kuukauden välietappi

Kansalaiset, medborgare! Kuukausi vaihdosta takana, mihin tää aika on menny?!?
Pari viikkoa olisi vielä harkkaa ICU:ssa jäljellä, tiedä häntä mitä vielä eteen sattuu tulemaan.
Ninewellsin sairaalan ICU:ssa tosiaan työskentelee suomalainen sairaanhoitaja, olen tainnut unohtaa kertoa asiasta. Valitettavasti yhteiset vuorot ovat jääneet melko vähäisiksi, mutta ne muutamatkin vuorot ovat olleet todella antoisia, kun on päässyt puhumaan ja opettelemaan asioita omalla äidinkielellä. Vaikka omahyväisesti voisin sanoa ymmärtämiseni ja puhumiseni englanniksi olevan varsin hyvää, niin on asioita, jotka ei ainakaan miulla ole menny ICU:n jutuista jakeluun, vaikka niitä on miulle kuusi vuotiaan englannilla selitetty! Juntti mikä juntti :D
Olen kuitenkin saanut todella paljon kehuja englannin osaamisesta ja ymmärrettävästä puhetyylistäni, onkohan heillä kuulossa jotakin vikaa? Olen myös todella hyvä selittämään käsilläni, joten ehkä se armahtaa ne sanat, joita en meinaa muistaa/osata. Paikalliset kehuvat meitä rohkeiksi, kun uskallamme lähteä täysin vieraaseen maahan, täysin vieraalla kielellä. Juttelin erään ICU:n hoitajan kanssa, joka kertoi olevansa todella kateellinen minun rohkeudelleni, koska hänellä itsellään ei ollut rohkeutta lähteä silloin, kun vaihtoon olisi ollut mahdollisuus.
Tässä vaiheessa ikää sitä alkaa jo pikkuhiljaa tajuamaan, että miten paljon osaakaan arvostaa suomalaista koulutussysteemiä vieraiden kielten osalta. Ei taida monessakaan maassa olla samanlaista opetusjärjestelmää, jossa aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo toisella luokalla. Ehkäpä vähän harmittaa näin jälkiviisaana, kun ei yläasteen ja lukion aikana oikein englannin opiskelu kiinnostanut. Englanti on kuitenkin kansainvälinen kieli, jonka kanssa pitäisi pärjätä jotakuinkin kaikkialla maailmassa. Oppi ja ikä kaikki, täältä saatua pohjaa sitä ehkä osaa sitten pitää yllä, kun Suomeen pääsee.

Viikon aikana ICU:ssa sattui ja tapahtui omalla kohdallani kaikenlaista. Potilasskaala vaihtui melko ripeää tahtia, mikä sinänsä oli hyvä: potilaat paranivat ja pääsivät siirtymään seuraavalle osastolle, aina lähemmäs kotiutumista.
Yksi potilastapaus jäi erikoisen hyvin mieleen; keski-ikäinen nainen ollut viettämässä perjantai-iltaa kavereiden kanssa, kaatunut korkokengillä saaden pienen nirhauman polveensa. Sen seurauksena nirhauman kautta hän sai verenkiertoonsa bakteerin Streptokokki A, joka siis aiheuttaa ihmisellä esimerkiksi perinteisin angiinan. Mutta jos se päätyy ihmisen verenkiertoon, on vaarana sairastua sepsikseen (verenmyrkytys), keuhkokuumeeseen tai nekrotisoivaan faskiittiin. Naisen jalka oli turvonnut vkonlopun aikana ja hänelle oli noussut korkea kuume. Sunnuntaina hän oli hakeutunut ensiapuun, josta hänet oltiin viety leikkaussaliin. Leikkurissa polven alue oli avattu ja huuhdeltu, sen jälkeen nainen tuotiin ICU:hun toipumaan. Nukutusta oli jatkettu vielä ICU:ssa, koska verenpaineet olivat hyvin matalat, eikä yleistila muutenkaan suuria hurraa- huutoja ansainnut. Su-ma aamuyöstä nainen oli päättänyt kevyen sedaation ansioista extuboida itsensä, eli vetänyt hengitysputken pois nielusta täysin omatoimisesti :D
Hänen olonsa ei kuitenkaan lähtenyt korjaantumaan, jalka alkoi turpoamaan ja punoittamaan uudelleen antibiooteista huolimatta. Kirurgit päättivät avata jalan uudestaan ja määräsivät myös, että nainen pitää intuboida uudelleen huonon kunnon vuoksi.
Leikkausta jouduttiin kuitenkin odottamaan ja odottamaan, syystä tai toisesta. Täällä ei ilmeisesti ole kuitenkaan samanlaista systeemiä, kuin Suomessa, että ns. "puhtaat" leikkaukset ensin ja "likaiset" vasta viimeisenä, niinkuin ehkä maalaisjärkikin sanoisi. Pääsin mukaan viemään tätä naista tosiaan sinne leikkuriin ja ovella leikkaava kirurgi kysyikin, että haluanko jäädä seuraamaan operaatiota. NO TOTTA HITOSSA ! Eiku vaatteiden ja kenkien vaihtoon, myssy päähän ja maski naamalle. Leikkurissa ei tosiaan mitään asiaa ole pitää puhelinta mukana, saatikka kuvata leikkausta. Juuri ennen leikkauksen aloitusta assisteeraava hoitaja vinkkasi minut vielä luokseen ja totesi: Jos alkaa tekemään huonoa, niin peruuta taakse päin ja käy istumaan :D
Vaikka tämän lyhyen työuran aikana on tullut nähtyä ja koettua kaikennäköisiä juttuja, niin kyllä sitä vähän mietitytti, että pyörrynkö miä nyt tähän paikkaan, kun he rupesivat sitä haavaa aukomaan. Jotenkin sitä ei vielä osaa luottaa omaan kroppaansa, miten se mahtaa tämmösissä tilanteissa reagoida, vaikka operaatio ei sisältänytkään ainakaan kovin paljoa verta eikä yhtään suolenpätkää. Voin tunnustaa ihan rehellisesti, että aluksi kyllä vähä teki hönttiä, mutta sitten kun muistelin kaikkia näkemiäni ällöttävyyksiä, niin tämä ei todellakaan ollut sieltä pahimmasta päästä ja niistä pahimmistakin oltiin joskus selvitty, eli no big deal!
Lyhykäisyydessään operaatiossa siis avattiin vanha haava, tutkittiin kaikki maailman ontelot ja välit sieltä, leikeltiin vanhat haavan reunat pois ja huuhdeltiin haava noin viidellä litralla steriiliä keittosuolaa. Jalka oli sekä tulehduksen, että operaation jäljiltä aika turvoksissa, joten haavaa ei pystytty tikkaamaan umpeen koko matkalta. Jos oikein ymmärsin, niin kirurgit eivät halunneetkaan, aukinaisen haavan hyöty on se, että neste pääsee valumaan sieltä suoraan pois aiheuttamatta turhaa painetta haavaan estäen näin sen parantumisen. Haava alkoi tosiaan puolesta välistä reittä ja päättyi puoleen väliin säärtä. Ainut kohta, josta se tikattiin, oli polven kohta. Ennen tikkausta haava huuhdeltiin vielä Betadine-liuoksella, jotta se saataisi mahdollisimman puhtaaksi. Sen jälkeen paljon imevää taitosta päälle ja kierresiteellä paikoilleen, Voilá!
Seuraavana päivänä potilaan kunto oli yhtä heikohko ja kirurgit halusivat avata sidokset uudelleen illalla leikkurissa. Maanantaina ehkä sitten selviää, mikä hänen kuntonsa on, kun palailen viikonloppu vapailtani.

Vietin keskiviikkona puolikkaan työpäivän yhden ICU:n kanssa yhteistyötä tekevän hoitajan kanssa. Hänen tehtävänsä on auttaa muita osastoja niiden potilaiden kanssa, jotka tulevat osastolle ICU:sta jatkohoitoon. Hän pitää kirjaa (tietenkin käsin) kaikista potilaista ja mikä heidän tilanteensa on. Ilmeisesti varsinkin trakeostomian hoitaminen kuulosti muiden osastojen henkilökunnalle vieraalta, jos oikein ymmärsin. Hän neuvoo kuinka niitä kuuluu hoitaa ja mitä silloin pitää tarkkailla. Kävimme myös poistamassa yhden trakeostomiakanyylin yhdeltä ICU:n entiseltä potilaalta. Päivä oli sinänsä mielenkiintoinen, että näki niitä potilaita jotka olivat olleet todella huonossa jamassa ja huomata heidän kuntonsa kohentuneen roimasti. Koko sairaalassa työskentelee vain ja ainoastaan yksi tällainen hoitaja. 

Joitakin ehkä saattaa hieman mietityttää, että missä ne kaikki hienot maisemakuvat Ylämailta ovat tai miksi minusta ei ehkä kuulu niin paljon sosiaalisessa mediassa. ICU:ssa olen tehnyt täysiä viikkotunteja, vaikka vaihdossa ollessa meiltä ei niin oletettaisi. Eli sellanen 40h/vko vieraassa maassa, niin itse olen lähinnä keskittynyt harkan lisäksi syömiseen, treenaamiseen ja lepoon :D Seuraavassa harkkapaikassa on otettava pikkuisen iisimmin, jos aikoo nähtävyyksistä ja vaihdosta nauttia!
Mutta ensi viikko on vain kolmipäiväinen harkan osalta (päivän pituus onkin sitten 12h) ja torstaina meikäläisen porukat ja hyvä ystäväni Hanna tulevat tänne Dundeehen lomailemaan, niin pääsen itsekin hengähtämään muutaman päivän verran ja toimimaan heidän "loistavana" Dundee-oppaana! Ensi viikolla ei ainakaan uutta postausta tule, mutta sitten seuraavalla viikolla senkin edestä reissukuvia ja muuta jonninjoutavaa löpinää.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille !!