Vähiin käy, ennenkuin loppuu...

Niin, se olisi viimeinen viikonloppu sitten täällä Dundeessa. Samaan aikaan olen melko haikeilla mielin, mutta kuitenkin on myös ihanaa päästä kotiin. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä on viimeinen blogipostaus, jota rustailen täältä "ropakon" toiselta puolelta.

No ehkä pari kupillista vihreää teetä...

 Tämän kuluneen viikon ja ensi torstaihin saakka olen vielä kuitenkin harjoittelussa Ninewellsin sairaalan osastolla 3, joka on ns. keuhko-osasto. Vastaanotto osastolle ei ollut järin mairitteleva, koska kukaan ei tiennyt minun saapumisestani sinne ja ohjaajan saaminen minulle tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vuoroja kysellessäni sain melko töykeän vastauksen, että tule maanantai aamuna klo 7.30 ja katsotaan siitä sitten eteenpäin. En siis mitenkään suuremmin odottanut tämän harjoittelun alkua, kun vastaanotto oli mitä oli.
No koitti kuitenkin se maanantai ja raahauduin osastolle, kaikki ihmettelivät siellä yhteen ääneen, että kuka olen ja miksi kukaan ei ole ilmoittanut muulle henkilökunnalle asiasta, osaston vastaava hoitaja tiesi tulostani kyllä. Suuremman alkuhämmingin jälkeen sain oman ohjaajan itselleni ja päiväni missioksi suunnittelin seuraavani häntä kuin hai laivaa :D
Osasto on 30 paikkainen, neljä isoa ja avaraa huonetta, jotka ovat nimeltään Bay 1, 2, 3 ja 4. Yksi Bay vetää sisälleen kuusi potilasta. Lisäksi sieltä löytyy 6 kappaletta eristyshuoneita, keuhko-osastolla kun ollaan.
Päivän peruskulku on jotakuinkin samanlainen, kun vuodeosastoilla Suomessakin. Aamupala+aamulääkkeet, aamutoimet, lääkärinkierto, lounas+lääkkeet, päivälepo, tee, päivällinen+lääkkeet, iltatoimet, iltapala ja unta kuulaan. Lisänä noihin joka arkiaamu on moniammatillisen työryhmän miitti, jossa pohditaan "haastavampien" potilaiden tulevaisuutta hoidon osalta. Potilasskaala on melko iäkästä ainakin tällä hetkellä, mutta periaatteessa 16 vuotiaasta eteenpäin. Sairaudet painottuvat keuko-osastolla luonnollisesti keuhkojen puolelle, on mm. COPD:tä, astmaa, keuhkokuumetta, metabolista asidoosia, keuhkosyöpää sekä erikoisempana kystinen fibroosi ja keuhko fibroosi. Taisin jossakin aikasemmassa postauksessani mainita siitä, että melkein jokaisella hoitajalla on jokin erite, jota he inhoavat yli kaiken. No minulla se sattuu olemaan lima ja mitä on kaikista eniten keuhko-osastolla?? NO SITÄ PERKULEEN LIMAA!!!!! Ajattelin ensimmäisen päivän jälkeen, että tästä ei selvitä kunnialla, kun milloin kukakin potilas on räkimässä klimppejä kaarimaljoihin, hyi saakeli!!
Olin koko viikon saman ohjaajan kanssa ja hän oli kyllä todella huipputyyppi. Opin asioita huomattavasti paremmin, kun pääsen itse tekemään käsilläni, joten olin heti ensimmäisestä päivästä lähtien menossa mukana. Ohjaajani huomasi tämän, joten melko omatoimisesti sain duunailla potilaiden kanssa aamutoimia, ellei heillä ollut jotakin erityistä tehtävänä, silloinkin sain olla jelppaamassa ohjaajaani. Osasto on todella kiireinen, joten jelppaavat lisäkädet tuskin olivat pahitteeksi. Olen kyllä huomannut, että täällä ei mielellään anneta opiskelijan tehdä juuri mitään yksin, ei edes vuoteen sijausta.
Maanantaina aloitti tosiaan minun lisäkseni valehtelematta kymmenen kappaletta paikallisen yliopiston opiskelijoita. Ikähaarukka heilläkin todella laidasta laitaan ja osa oli ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja jotkut suorittivat jo erikoistavaa harjoittelua. Minua ihmetytti kovasti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden sijoitus osastolle, koska osasto on melko kiireinen jopa minusta ja se on heille ensimmäinen harjoittelupaikka. Ennemmin olisin laittanut heidät johonkin Kingswayn tapaiseen paikkaan, jossa pääsee opettelemaan perus kädentaitoja, harjoittelemaan kanssakäymistä potilaiden kanssa ja olemaan osa työyhteisöä. Viikon aikana huomasin muutamien opiskelijoiden olevan melko koppavia muuta työyhteisöä kohtaan sekä heidän verbaalinen kanssakäyminen potilaiden kanssa ei ollut kovin kunnioittavaa. Toki voi olla, että minulta puuttuu viimeisin tietämys, kuinka Skotlannissa kuuluu kohdella potilasta, who knows. Vaikka itse en ole kovin loistava aamupersoona, periaatteisiini kuuluu kuitenkin tervehtiä jokaista vastaantulevaa työtoveria osastolla statuksesta riippumatta.
Perjantaipäivän vietin Cystic Fibrosis- teamin matkassa, KYLLÄ, jälleen yksi uusi tiimi lisää :D Sairaus on minulle melko vieras, joten otin päivän enemmän kuin mielelläni vastaan. Suurimman työn tein kuitenkin vasta päivän päätyttyä, koska sanasto oli niiiiiin vierasta, että perimmäinen käsitys jäi odottelemaan suomenkielistä versiota Duodecimin sivuilta. Mutta kuitenkin, pääsin mukaan kotikäynnille, jossa vierailimme parikymppisen naisen kotona. Kotikäynti piti sisällään lyhyehkön haastattelun, jonka jälkeen mitattiin happisaturaatio ja huuhdeltiin ihonalainen keskuslaskimoportti
(PAC) hepariinilla. Useimmilla kystistä fibroosia sairastavilla henkilöillä on tämä PAC siksi, että he saavat infektioihinsa useimmiten suonensisäistä antibioottia, joten päästään helpommalla, jos henkilö on vaikka todella vaikea kanyloida. "Portti" on helposti tunnusteltavissa ja sen sijainti riippuu anatomiasta. Tällä naisella se sijaitsi kainalossa :D oli kyllä häijyn tuntuista painella ihon läpi jotakin vierasesinettä. Tästä lähti tosiaan katetri, joka johti solislaskimoon, joka oli myös tunnusteltavisa solisluun päältä, jännää! Portissa olevan kalvon läpi voi pistää neulan 2 000 kertaa läpi, ennenkuin se tarvitsee vaihtaa ja siksi monen porttilaskimo ainakin täällä Skotlannissa tarvitsee vaihtaa noin viiden vuoden välein, joillakin menee jopa seitsemän vuotta. Portille on suunniteltu oma neulasysteeminsä, eikä siihen saa käyttää mitään tavallisia injektioneuloja, koska ne olisivat liian pitkiä.
Yhteenvetona kotikäynti oli tosi mielenkiintoinen, vaikken ymmärtänytkään miksi se piti tehdä kotona, eikä vastaanotolla. Naisella oli kuitenkin kaksi suloista spanielia ja mäyräkoira, joita onnessani rapsuttelin tunnin verran :D Lisäksi nainen asusteli Perthissä, joten mukava visiitti sinnekin, kun oli oikein kaunis ja aurinkoinen päivä, tosin auton ikkunasta katseltuna. Edellisellä reissulla Perthissä tosiaan oli pilvistä ja synkkää.

Dundeen toriaukiolta

Keskustan kirkko, näitä löytyy täältä melkoisen paljon

Pahamaineinen ostoskeskus turistille

 Nyt tosiaan istuskelen sängyssä ja rustailen tätä postausta kasaan. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, ehkä on nähtävissä se, että täällä käydään vain nukkumassa ja suihkussa :D ehkä kauhulla odotan ensi viikon torstain pakkausrupeamaa, koska mitäänhän ei missään nimessä voi tehdä ennakkoon. Oon aina ollu vähä semmonen viime hetken reissuun lähtijä, tällekin reissulle lähtiessäni matkalaukku oli vielä melkosen tyhjä perjantai-iltana yhdeksän aikoihin ja itse olin vielä silloin muistaakseni vpk:n hälytystehtävällä, lähtö kotoa oli tosiaan seuraavana aamuna seitsemän jälkeen :DD
Suurella kateudella olen katsellut lumisia kuvia Suomesta. Silloin kun tänne lähdettiin, oli illat vielä valoisi ja lämpimiä, nyt ne taitaa olla ihan jotakin muuta. Täällä päivälämpötilat pyörii edelleen sellaisessa +10-+15 astetta, suurimpana yllätyksenä on, että vettä ei kyllä tullut juuri nimeksikään. Ophelia-myrskykin kävi pyörähtämässä, mutta toi mukanaan vaan rippeet kovia tuulenpuuskia, HARMI! Lehdet alkavat tippua puista ja osa puista on jo täysin lehdettömiä, kuitenkin kaikki viherkentät ovat niin vihreitä, että silmiin koskee. Lisäksi puistoissa kukkivat kaikenlaiset kukka-asetelmat todella kauniisti. Kelloja käännettiin täälläkin ja nyt puoli kuuden aikaan alkaa olla jo pimeää, eipä sitten Suomen pimeät illat tuu ainakaan yllätyksenä.

Törmäillään !!
P.S. TJ 5.....