No SE maanantai, tiistai ja vähä koko loppuviikko!!

Heti tähän alkuun haluan sanoa, että kirjoittelen tosiaan ihka ensimmäistä blogiani, joten antakkee armoa jos jutut rönsyilee eikä sitä punaista lankaa löydy, se on ihan meikän normielämää ;D

Edellisessä tekstissäni taisin viimeisimpänä julkaista meijän sunnuntaikävelyltä melko mainion maisemakuvan ja siihen jäätiin... kunnes koitti ainakin omalla kohdalla kauhulla odotettu maanantai, jolloin tämä arjen "aherrus" täällä alkoi.
Alkuun kerrottakoon muutamia faktoja Dundeessa sijaitsevasta Ninewellsin sairaalasta, jossa toverini kanssa suoritamme 2/3 harjoitteluistamme:
- Rakennus on vanha, rakennettu -70 luvulla ja sitä myöten laajennettu
- Maaliskuussa 2014 sairaalassa oli 862 petipaikkaa
- Hyvämaineinen opetussairaala
- Sairaalan tunnetuin alue on laparoskopiassa, joka tekee jatkuvaa kehitystyötä syövän hallinnan, geneettisen lääketieteen ja robottikirurgian kanssa yhdessä Dundeen yliopiston kanssa
- Mittavaa kehitystyötä diabeteksen hoidossa ja sen ehkäisyssä
- Osastoja on ainakin 20 kappaletta
- Käytävät on pitkiä kuin nälkävuodet
Siinä tuo pieni ja kovin laadukas infopaketti!

Ninewells Hospital

Maanantaiaamumme alkoi siis sairaalan pääaulasta, jossa tapasimme paikalliset tutorimme Amyn ja Katien. He olivat viime keväänä Suomessa vaihdossa, joten minun kauhunsekaiset fiilikseni olivat täysin tuttuja heille. Pienen small talkin jälkeen kävimme tutustumassa osastoihin, joihin me molemmat Emmin kanssa ollan menossa. Esittäydyttiin ja saatiin alustavia harkkavuoroja. Se 1/3 osa harjoitteluista suoritetaan Kingsway Care Centerissä, joka tavallaan vastaa Suomen oloissa vanhusten hoivakoteja, eli siis tuttua juttua meille molemmille jo ihan työkokemuksen kautta. Kerron Kingswaystä sitten enemmän, kun harjoitteluni siellä alkaa.Tarkoituksenamme oli myös ajella bussilla sitä reittiä pitkin, joka vie sairaalalta Kingswayhin, mutta reilun tunnin bussissa istumisen jälkeen todettiin olevamme jossain aivan muualla, missä pitäisi ja että kyseinen reitti olikin täysin väärä. Noh, tekevälle sattuu :D Katie omisti auton, joten hurautimme sen kanssa tsekkaamaan oikea pysäkki ja hoitamaan muutama muu juokseva asia pois alta. Ilman heitä olisi koko päivä ollut melko tuhoon tuomittu, kaikkien asioiden hoitaminen sujui mallikkaasti, big thanks to them!!

Sairaalan pääaula

Se maanantaista, tiistaina alkoi sitten virallinen harjoittelu. Meikäläisen kohdalla se tarkoitti teho-osastoa (tuho-osasto). Että jos maanantaina jännitti paljon ni tiistaina jännitti ihan perkeleesti! Päällimmäisinä ajatuksina oli tietenkin kielellinen pärjääminen, ei sillä ettenkö saisi suutani auki vaan se, ymmärränkö riittävästi, mitä minulle puhutaan, tietenkin tyypillisenä suomalaisena kun ei tahdo mokata/nolata itseään. Vastaanotto oli oikein mukava ja lämmin, joten se karisti jo suurimmat ennakkoluulot hartioilta.
Aamun lyhyen raportin ja työnjaon jälkeen charge nurse, eli vuoron vastaava hoitaja esitteli minulle tehon tiloja kiihtyvällä valon nopeudella ja siinä samassa yritin kääntää hänen puheitaan päässäni ja lisäksi vielä muistaa kaiken. Esittelyn jälkeen minut ohjattiin sen päivän ohjaajan luokse ja ensimmäinen virallinen päiväni alkoi, pää oli yhtä pyörällä kuin Haminan kaupunki. En aio luetella teille, miten päiväni eteni minuutti minuutilta, koska se on minustakin tylsää.

Ninewellsin teholla (ICU = intensive care unit) on kahdeksan potilaspaikkaa, joista kaksi on eristyshuoneita. Jokaisella potilaalla on oma hoitajansa, joiden lisäksi tilanteesta riippuen muutama ylimääräinen hoitaja lisäkäsinä hoitotoimia tms. avustamassa. Pelit ja vehkeet, eli siis ventilaattorit, infuusorit jne, ovat samaa laatua Suomessakin, en siis ole aivan kädetön täällä! Potilasskaala on melko laidasta laitaan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Jos heillä jotain yhteistä on, niin lähes jokaisella on ainakin alussa jonkinlainen putki kurkussa ja elimistön toiminnan kannalta todella uhkaava tilanne päällä. Ensimmäisellä viikolla potilasanamneesin eli historian ymmärtäminen vei aikaa, koska täällä käytetään kirjauksessa paljon lyhenteitä. Syy lyhenteiden suureen suosioon löytyikin heti, täällä kirjataan KAIKKI käsin paperille, mustalla mustekynällä. Pari kertaa piti kelata päässä. Nyt on jumaliste vuosi 2017, laitteet ja teknologia teholla lähes viimeisintä huutoa, mutta EI sähköistä potilastietojärjestelmää. Kysyin monelta hoitajalta, miksi näin ja joka kerta sain vastaukseksi, että sopivaa ei ole löytynyt ja on turvallisempaa kirjata paperille, koska sieltä se tieto ei ainakaan "häviä". Tosiaan kirjaaminen tapahtuu isolle paperilakanalle, joka muistuttaa hieman leikkurissa käytettävää anestesiakaavaketta ja sitä täytetään tunnin välein. Paperissa on jaettuna omat alueet: hengitys, verenkierto, nestebalanssi, infuusiot. Etusivulta löytyy potilastiedot, millaisia kanyyleja/katetreja potilaassa on ja missä, tiedot intubaatiosta/trakeostomiasta, nenä-mahaletkusta ja virtsakatetrista, siinä paperi lyhykäisyydessään. Palaan siihen vielä tarkemmin jatkossa, jahka selviän tästä käsin kirjaamisen shokista.

Ohjaajani vaihtuivat päivittäin ja ennen jokaisen työvuoron alkua oli pieni pelko ahterissa, että mitenköhän se seuraava ohjaaja mahtaa sitä skottia vääntää :D Luojan kiitos kaikki heistä puhui sitä hyvin ymmärettävästi. Ensimmäinen viikko meni lähinnä katsellessa ja muiden hoitajien jaloissa pyöriessä sekä ihmetellessä. Jokaisen työpäivän jälkeen olin niin puhki, että lähinnä kaatusin sänkyyn ja sammuin kuin saunalyhty.Sitä ei välttämättä uskoisikaan, miten raskasta on kääntää sinulle puhuttua kieltä kahdeksan tuntia putkeen pään sisässä. Siksi ensimmäisestä viikosta ei ole juuri mitään kerrottavaa, melko sumussa meni se. Onneksi löytyi hieman itsekuria, jopa minulta, lähteä iltaisin haukkaamaan raitista ilmaa jonkinnäköisen kuntoilun merkeissä ja onneksi täällä on tuo toverikin mukana, että jos ei liikunta kiinnosta, niin sitten potkitaan persuksille :D

Loppukevennykseksi...